keskiviikko 13. toukokuuta 2009

Kesän tuoksua!

Nyt oli toden totta ensimmäinen kesäntuoksuinen päivä! Huoltomies ajeli aamulla nurmikoita kun lähdimme lasten kanssa puistoon. Ihanaa! Olen 100% kesäihminen ja otan kaiken irti tästä Suomen lyhyehköstä kesästä. Kesän tuoksun innoittamana kävin ostamassa parvekkeelle amppelimansikan. Saa nähdä saadaanko satoa!

En ole viikon aikana ehtinyt blogia päivittämään, mutta olen pikaisesti käynyt kyllä lukemassa teidän muiden uusia päivityksiä, kommentoida en juurikaan ole ehtinyt. Meillä oli viikonloppuna Kreikasta vieraana vanha ystävämme ja aika meni tietysti kaikkeen muuhun kuin koneella istumiseen:) Tämäkin on nyt vaan tällainen pikapostaus kun työt kutsuvat.

Kirpparilla olen ehtinyt jossain välissä piipahtaa ja mukaan tarttui mm. tuo yläkuvassa näkyvä 40-50-luvun pikkulipasto, joka löysi paikkansa lastenhuoneesta nukkekodin alustana.

Mukaan tarttui myös tuollainen puinen kori, joka on pinnaltaan sellainen "mukavanha". Olen vähän ajatellut maalata sen valkoiseksi ja laittaa siihen sitten sabluunalla jotain tekstiä tms... Ei se noinkaan huono ole, mutta...

Lopuksi vielä kuva meidän vanhasta kissarouvasta, joka osallistui valokuvaukseen. Luulen, että se tosin tuli kerjäämään vähän huomiota. Lasten myötä se on tietysti väistämättä joutunut jakamaan saamansa huomion. Sillä onkin tapana istuskella sohvan käsinojalla, josta sen on helppo tarttua etutassuillaan [lue: kynsillään] ohikulkijan vaatteisiin, varsinainen huomionkalastelija:)

Nyt taas muiden töiden pariin! EHKÄ saan viikonloppuna laitettua vähän kuvia meidän lastenhuoneesta.

Mukavaa ja kesäistä viikkoa toivotellen,
Ilona

15 kommenttia:

  1. Aivan ihastuttava tuo pieni lipasto!
    Vanhat huonekalut on niin paljon nätempiä kuin uudet. =)
    Teidän kissa on kyllä kaunis!

    VastaaPoista
  2. Ihana lipasto! Olisi kiva nähdä kuvia siitä nukkekodistakin ja muutenkin lastenhuoneesta niin kuin lupailit.

    Nautitaan nyt kesästä!

    VastaaPoista
  3. Kivoja löytöjä! Kaunis kissarouvakin...

    VastaaPoista
  4. Heippa taas!
    Ihanan lipaston olet kyllä löytänyt!Tuon ajan lipastot ovat mielestäni erityisen hurmaavia,minulla on myös muutama kyseiseltä ajalta:)Niissä on monesti hauskoja pieniä yksityiskohtia.
    Ja voi minkä matkakuumeen saitkaan aikaiseksi yhdelle Kreikka-fanille!!!Jo pelkkä Kreikka-sana saa ajatukset liitämään turkoosin siniseen poukamaan...
    Oikein aurinkoista viikon jatkoa teille!

    VastaaPoista
  5. Todella kaunis kissarouva, iän tuomaa arvokkuutta havaittavissa :)

    Hyviä löytöjä olet tehnyt, pitäisi itsekin ehtiä kirpparille. Pitäisi -lista on vaan niin pitkä tällä hetkellä, ettei tiedä mistä aloittaa.

    Vastaleikatun nurmikon tuoksu - se tarkoittaa kesää!

    VastaaPoista
  6. Ihanuuksia! :)
    Nukkekotia minäkin persoilen näkyville...

    Kissa on suloinen, rakastan elukoita, joilla on Luonnetta! :))

    VastaaPoista
  7. Hei Ilona - hyvät löydöt! Myös minulla on vaikeuksia blogipäivitysten kanssa, kun olisi niin paljon muutakin tekemistä. Se on tätä kesäaikaa, joten kaipa se sallittakoon.

    Henkarit lähtivät tänään matkaan, joten toivottavasti ne tipahtavat huomenna postiluukustasi :)

    VastaaPoista
  8. Ihastuin tosiaan tuohon lipastoon, vaikkei sille oikeastaan edes ollut mielessä paikkaa. Minusta se oli kuitenkin edullinen, 30€.

    Vai olet sinä Sannuli Kreikka-fani:) Isäni on kreikkalainen, joten puolet suvusta asustelee siellä. Nyt on muutama vuosi jäänyt väliin, kun lapset ovat niin pieniä vielä, etten ole jaksanut edes ajatella sinne lähtemistä. Ehkä sitten ensi kesänä...

    Oikein aurinkoisia päiviä teille kaikille muillekin:)
    Ilona

    VastaaPoista
  9. Hurmaavan lipaston olet löytänyt ja niin edullisesti! Meidän kirpparilla joka ikinen järkkykin kaappi maksaa yli satasen, ihan kiskurihintoja.
    Superihanat nuo pyöreä valkoinen tyyny sekä cath kidston tilkkutäkki aikaisemmista postauksistasi :) ! Noita pyöreitä tyynyjä olen ajatellut joskus ommella itsekin, mutta viime aikoina kaikki sisustukseen liittyvä inspiraatio on ollut kateissa - kaikki on kohdistunut vain lastenvaatteiden ompeluihin :).

    VastaaPoista
  10. Voi kun kivoja löytöjä! Tuollainen ylimmän kuvan kaappi ihastuttaa... Sellainen sopisi meidänkin tytön huoneeseen :)

    Kaunista päivän jatkoa!

    VastaaPoista
  11. Kiitoksia Ilona sinulle kommentistasi. Tulin vastavierailulle ja totean ett ihania tavaroita sinulla ja kauniita valokuvia myöskin :)

    VastaaPoista
  12. Hej! Så roligt att du hittade in till mej så hittade jag till dej ;O) Går bra att kommentera på finska också. Vilken härlig bannerbild du har. Massa fina gamla saker, precis som jag också gillar. Och vilket fint skåp du fyndat! Ha en bra vecka!

    VastaaPoista
  13. Laitoin sinulle tunnustuksen kiitokseksi kaikista ihanista ompeluksistasi ja siitä, että minut tänne johdatit. Ja muutenkin minusta sinulla on aivan ihana blogi!

    Mukavaa kesänjatkoa!

    VastaaPoista
  14. Ihania löytäjä olet tehnyt, tuo lipasto on todella suloinen.

    VastaaPoista
  15. p.s Innolla odottelen sinun sohvapäällisten kuvia :) Minäkin sitä aina välillä mietin mutte millään jaksaisi siihen ryhtyä. Mutta tuollainen vaalea pellavainen kangas olisi kyllä aivan superihana.

    VastaaPoista