maanantai 24. elokuuta 2009

Hello Kitty ja pörriäinen


Aamulla pääsin vihdoinkin tuon huuto.netistä ostamani Marimekon Pörriäis-kankaan kimppuun. Mio sai siitä taas yhden paidan lisää (Suuri Käsityölehti 1/2009). Kangasta riittää vielä reippaasti muihinkin ompeluksiin:) Kiva, kun edes joskus löytyy jo valmiiksi iloisen väristä kangasta, joka sopii pojallekin. Ettei aina tarvitse yrittää keksiä kaikenlaisia koristuksia...


Tällä kertaa kaula-aukkokin onnistui hyvin (yhden ratkomiskerran jälkeen..). Olen nyt todennut, että pääntieresori on helpointa kiinnittää niin, että jättää toisen olkasauman auki, ompelee resorin pääntielle ja sitten ompelee vasta olan. Olen yrittänyt myös ensin ommella resorin renkaaksi ja sitten kiinnittää, mutta siitä tulee yleensä väärän kokoinen, vaikka kaavan mukaan tekeekin, resorit kun ovat niin eri laatuisia.


Iltapäivällä päätin sitten ommella vuorostaan Fannille jotain. Ostin kesällä H&M:lta noita Hello Kitty -silityskuvia. Lähinnä olin ajatellut niitä johonkin nukenvaatteisiin koriteeksi. Kesällä Fanni on kuitenkin tuossa pihallamme nähnyt naapureiden vähän vanhemmilla tytöillä jos jonkinlaista Hello Kitty -vaatetta. Hänelle kelpaa vielä toistaiseksi mikä tahansa kissan kuva Hello Kittyksi, mutta ajattelin kuitenkin ommella hänelle tunikan kyseisen kisuneidin kuvalla:)



Kaava on Ottobren 4/2007 Teekannutunika. Tosin katkaisin kaavan, jotta sain yläosan eri väriseksi. Lisäsin myös tuohon eteen väljyyttä ja ompelin siihen hiuslaskoksia. Kankaiden saumakohtaan ompelin nauhan. Se näyttää kuvassa vähän kiemuraiselta, mutta on kyllä ihan suorassa oikeasti:) Tässä tunikassa tuo pääntiekin onnistui jo oikein helposti ensimmäisellä kerralla! Kankaat ovat Jättirätistä.

Äsken sain juuri piirrettyä sammareiden kaavat Miolle. Saa nähdä onnistuuko, kun housuihin pitäisi ommella vetoketju, enkä ole moista koskaan ennen tehnyt...

Ja nyt nukkumaan...
Öitä!

Ilona

16 kommenttia:

  1. Tosi kaunis tuo Marimekon kangas!!! Ja ihana myös tuo tunika! Minun pitäis alkaa piirtämään samaiset kaavat jotta pääsis leikkaamaan....

    VastaaPoista
  2. ooh ihana kangas toi pörriäinen. Tekisitköhän meillekkin siitä paidat pojille?

    VastaaPoista
  3. Oih, onpas nättejä paitoja! Ja nuo aiemmat keltaiset mekkot,jotka olet löytänyt on kyllä ihania! :)

    VastaaPoista
  4. Huippukivat taas olet tehnyt, ja niin siistit :) ! Miten ihmeessä saat noin paljon valmista aikaan ja vielä kuvat ja bloggauksetkin - wau!

    VastaaPoista
  5. Syötävän suloinen Kitty-tunika!

    VastaaPoista
  6. Hienoja on ja tosi siististi olet saanut kaula-aukot! Itse olen todennut parhaaksi keinoksi myös tuon toisen olkasauman ompelun, sitten kanttaus ja toinenkin kiinni.

    VastaaPoista
  7. Voi että miten ihania! Olis kyllä niin kiva ommella lapsille jotain vaatteita, ettei kaikilla olis samanlaisia! Osaisinkohan...?

    VastaaPoista
  8. Kauniita ompeluksia! Tuo pörriäiskangas on kyllä ihanaa, täytyy todeta asia vielä toistamiseen :) Minä oon tehnyt aina pääntiet niin, että kaula-aukko on jo kiinni. Nyt peitetikkoneen myötä täytyy opetella tuo toinen tapa :)

    VastaaPoista
  9. Oli kyllä tosiaan kiva löytö tuo lime pörriäinen! Valitettavasti Hantta, se taitaa mennä kokonaan omiin tarpeisiin:(

    Helinä, miehelle kuuluu suuri kiitos ompeluajan järjestämisestä, hän kun on tällä hetkellä edelleen töitä vailla. Ja blogiin laitoin kuvat klo 2.28...:) Eli aika paljon tulee yöhommia tehtyä, tosin kerrostalossa ei sentään ompelu öisin onnistu.

    -A-, suosittelen vaan rohkeasti kokeilemaan! Itsekin yritän nyt alkuun ommella mahdollisimman paljon, että tulee siihen hommaan sellainen kunnon rutiini ja tulee tuo saumurikin samalla tutuksi:)

    VastaaPoista
  10. Aivan ihania nuo molemmat on. Niin kauniita ja hyvin tehtyjä. =)

    VastaaPoista
  11. Kommentoin tähän, kun et ehkä lue vanhoihin postauksiin laitettuja kommentteja enää. Eli olisin ikionnellinen, jos sinä ompelisit myyntiin tyynynpäällisen, jos on perhonen. Onko se mahdollista? En oikein haluaisi laittaa sähköpostiosoitettani tänne, mutta voisitko vastata tähän ja JOS se onnistuisi, niin pitää miettiä miten saisin yhteystietoni sinulle.

    Mutta se tyynynpäällinen on I H A N A :-)

    T. Lena

    VastaaPoista
  12. Mistä olet sitä irtirevittävää tukikangasta hommannut?? Kyselin tänään Eurokankaasta ja olivat ihan ihmeissään....

    VastaaPoista
  13. Moi Lena, en tosiaan välttämättä huomaa vanhoihin postauksiin laitettuja viestejä. Ompelen tilauksestakin tyynynpäällisiä. Laita mulle vaikka sähköpostia osoitteeseen: pumpuliajapellavaa@luukku.com

    PrinsessaTrio, täälläkään ei Eurokankaasta irtirevittävää löytynyt. Ostin sitä Singerin ompelutarvikeliikkeestä. Kannattaa varmaan kysellä nappi- ja nauhakaupoista:) Turun Eurokankaassa ei myöskään tuota liimaharsoa ole kuin 10cm levyisenä purjerengasnauhana. Sitäkin tuolta Singeriltä löytyi 50x100cm kokoisena arkkina.

    VastaaPoista
  14. Upeita vaatteita! Pitää painaa mieleen tuo paidan kauluksen resori-vinkki. Mulla ne ei vielä onnistu.

    VastaaPoista
  15. Ihania, persoonallisia vaatteita . Tuo ompelutaito on yksi niistä jotka haluaisin, mutta , mutta... Minkäköhän tekosyyn tähän keksis... Ehkä se on se kuuluisa "aika" , tai sen riittämättömyys, ettei muka ikinä ehdi opettelemaan ... Siihen asti täytyy tyytyä ihailemaan muiden luomuksia :D

    VastaaPoista