perjantai 21. elokuuta 2009

Klip klop, klip klop, hevonen on POP!

Sain ommeltua tällä viikolla Miolle vähän lisää päiväkotivaatteita. Kyllä se tuolla saumurilla on ihanaa **rakastunut huokaus**... Tällä kertaa ompelin Eurokankaan turkoosiraidallisesta trikoosta Suuren Käsityölehden 1/2009 kaavalla puseron, johon applikoin vanhoista joustofroteen palasista taalainhevosen. Siihen löytyykin malli Ottobren 1/2009 lehdestä.

Lisäksi ompelin Eurokankaan limenvihreästä velourista peruspöksyt. Kaava löytyy samaisesta SK:n numerosta, kuin yllä oleva paita. Tosin yksinkertaistin kaavaa ja muokkasin sitä hoikemmalle sopivaksi, niin että yläosa on kokoa 98cm ja lahkeen pituus 110cm. Ja silti on aika väljä malli... Mio oli asuunsa tyytyväinen, vaikka äidin tarkka silmä löytääkin jos jonkunlaisia ompeluvirheitä. Mutta hei, tässähän sitä oppii!

Applikaation toteutin edellisten tapaan, eli liimaharsolla kuva kiinni kankaaseen, taustalle irtirevittävä tukikangas (tosi hyvä joustaviin kankaisiin applikoidessa) ja sitten ompelin tuolla koristeompeleella. Olisi ehkä ollut kuitenkin paremman näköinen tavallisella tiheällä siksakilla, mutta enpä jaksanut enää lähteä purkamaan.

Tänään hurautin saumurilla Miolle myös fleecehousut ja -takin, mutta niistä kuvia sitten myöhemmin.

Nyt toivottelen kaikille oikein rentouttavaa ja aurinkoista viikonvaihdetta!
Ilona

9 kommenttia:

  1. Aivan IHANAT!!!!
    Mä odotan kans et saan tuon ompelunurkkauksen valmiiksi ja voin ottaa käyttööni tuon aivan uuden Bernina saumurin. Jos vaikka oppisin sitä kunnolla käyttämäänkin...

    VastaaPoista
  2. **rakastunut huokaus**... täältäkin. Aivan ihana ompelus! Olisikohan se Joulupukki sittenkin oikeasti olemassa? Minäkin niin tahtoisin Berninan.

    VastaaPoista
  3. Moi vaan!
    Berninanhan minäkin olisin hankkinut, jos budjetti olisi antanut myöden, mutta täytyy sanoa, että tuo Elnakin pelittää oikein mukavasti ja tasaisesti:)

    VastaaPoista
  4. Mukavan raikkaat värit. Koristeompeleita pitäosi itsekin käyttää enemmän.

    VastaaPoista
  5. Aivan ihana!! Oletpas ollut ahkera!!

    VastaaPoista
  6. Voi miten nätit ja kaunis väri-yhdistelmä!

    VastaaPoista
  7. Huippukiva setti :) ! Niin siististi tehdyt ja ihanat väriyhdistelmät! Ja tuo applikaatio on hieno! Mun mielestä juuri tuo koristeompeleella tikkaus tekee siitä huipun - vähän jotain erilaista ja "kevyempää" kuin yleensä käytetty tiheä siksak.

    VastaaPoista
  8. Löytyipäs ihana blogi, joskus aikaisemminkin olen piipahtanut täällä mutta taisin kadottaa blogisi, nyt laitan sen kyllä seurattavien listaan :) Kyllä applikoinnilla saa mukavaa vaihtelua tavallisiin paitoihin. Hienon paidan olet pojallesi tehnyt. Ihanaa tuo hevosen keltainen kangas vihreillä palloilla, onko sekin joustofroteeta?

    Muutenkin blogisi on kaunis, ihania ompeluksia ja kauniita kuvia! En muuten tiennytkään, että tuota marimekon pörriäiskangasta on tuollaisena ihanan vihreenä. Voi kun jostain moista löytäis, ihana kangas!

    VastaaPoista
  9. Kiva, kun olette piipahtaneet:) Hanna, pallokanga on myös joustofroteeta ja harmittelinkin, etten aikoinani ollut ostanut sitä enempää... Pörriäistä tosiaan löytyi limenä ja siitä ompelin jo pojalle yhden puseron. Sääli, ettei Marimekko myy kuin tehtaanmyymälässä noita trikookankaita...

    VastaaPoista