lauantai 15. elokuuta 2009

Uusi rakkaus ja kangasostoksia!

Olen rakastunut! Nimittäin uuteen saumuriini:) Ensi kertaa elämässäni omistan saumurin ja sen myötä olen myös ensimmäistä kertaa ommellut sellaisella. Kouluaikoina kun ei tuollaista menopeliä käsityöluokasta löytynyt. Olen jo pitkään haaveillut sen ostosta. Tällä hetkellä kukkaron nyörit ovat perheessämme vähän tiukalla, mutta mies sanoi, että kun kerran ompelen niin paljon, niin kyllähän sellaiseen täytyy muutama lantti nipistää. Päädyin ihan edulliseen perussaumuriin, Elna 344 -malliin. Kyllähän haaveissa on esim. Berninan saumuri, mutta nyt vaihtoehtona oli edullinen saumuri tai ei ollenkaan saumuria:) Peitetikkikoneesta vielä haaveilen, mutta ensin pitää vähän säästää. Kertokaahan muuten kokemuksia noista peitetikkikoneista! Mistä olette ostaneet jne.. Olen netistä katsellut, että esim Englannista niitä saa huomattavasti kotosuomea edullisemmin.


Viikko on mennyt tilaustöitä tehdessä ja vasta eilen pääsin kokeilemaan saumuria. Ompelin meidän Fannille Eurokankaan ja Jättirätin palakankaista muutaman asun.

Tunika on Eurokankaan palalaarista löytynyttä trikoota höystettynä oranssilla resorilla. Kaava on Ottobren Teekannutunika 4/2007. Leggarit ompelin Jättirätin oranssi-pinkkiraidallisesta trikoosta. Kaava oli Suuren Käsityön 1/2009 numerossa. Kuinkas te muuten yleensä teette tuon pääntien resorin?

Ompelin tunikaan sopivat collegehousut omalla kaavalla. Lahkeeseen applikoin noista edellisten vaatteiden kankaista kukkasen. Kiinnitys liimaharsolla, nurjalla irtirevittävä tukikangas. Ensi kertaa kokeilin myös ompelukoneestani löytyvää koristeommelta, joka sopi oikein hyvin tähän applikointiin. Saa muuten nähdä kuinka tuo irtirevittävä tukikangas reagoi pesuun...

Ja olen käynyt kangasostoksilla....

Hilcon vaaleanpunakukallinen finecord löytyi Naantalilaisesta Pikku-Aurinko -kangaskaupasta.(Tuosta oikeasta palkista löytyy linkki heidän nettikauppaansa.) Samettiin sopivat velourit löytyivät Eurokankaasta.

Hilcon ruskea collegekangas löytyi myös Pikku-Auringosta ja velour Eurokankaasta.

Ja nämäkin velourit löytyivät Eurokankaan valikoimista, näistä saa kivoja housuja lapsille.

Nämä Herkulliset Marimekon Pörriäistrikoot huusin uutena huuto.netistä. Vihreästä teen Miolle vaatteita, pojille kun ei oikein tahdo löytyä mitään kivoja kankaita.

Nämä raitatrikootkin sitten Miolle ostin puserokankaiksi. Mutta tuntuu, että iloisia kuoseja löytyy vain raidallisena ja pikkumiehen kaappi pursuaa jo ennestään raitapaitoja... :(

Nyt vain puuttuu aika ommella, mistäs sitä saisi?

Aurinkoista viikonloppua!
Ilona

11 kommenttia:

  1. Voi, mitä ihanuuksia olet taas ommellut! Onnittelut uudesta saumurista, sinä kyllä sen ansaitset! Ja varmasti se maksaa itsensä pikapikaa takaisin.

    VastaaPoista
  2. Tuota aikapulaa tuntuu olevan liikkeellä... Onnea uudesta saumurista ja oletkin ollut tosi ahkera! Tuo collegehousujen applikointi on todella kaunis!!!!

    Ihania kankaitakin olet löytänyt. Hiplailin itsekin tuota vihreää velouria... Mua kans harmittaa kun mitään pirteitä trikoita ei tahdo löytää mistään...

    VastaaPoista
  3. Ensi kertaa vierailulla täällä. Aivan ihania juttuja blogissasi :) Ihanan näköinen tunika ja kaunis aplikointi. (kuten aiemmatkin mitä tuossa katselin) Tosi kivoja kankaita olit löytänyt.

    Hyvät kuvalliset pääntien ompelun ohjeet löytyy (Villa Valmanja & muita käsitöitä) blogista.

    VastaaPoista
  4. Onnittelut saumurista, varmasti hyva ostos!

    VastaaPoista
  5. Kauniita vaatteita olet ommellut :) Onnittelut saumurista,se helpottaakin kummasti ompelevan ihmisen elämää:)) Oikein mukavaa viikon alkua!

    VastaaPoista
  6. Kiitoksia kommenteista, kyllä tuo saumuri vaan on I-H-A-N-A :)

    Ansku, katselinkin noita Annikan ohjeita pääntiehen. Olen nyt kokeillut useampaa tapaa, enkä oikein osaa päättää, mikä niistä olisi paras... No, kokeilemallahan se selviää.

    Iinu, samaisessa kaupassa oli myös sitä vaaleansinistä kukkasamettia. Molemmat olivat tosi kauniita! Odottelen täällä kieli pitkällä kauppasi uutuuksien päivityksiä!

    VastaaPoista
  7. Minäkin kokeilin äskettäin ystäväni saumuria ja se oli ihana :) Minulla myös se siis vakavassa harkinnassa. Kauniita ompeluksia

    VastaaPoista
  8. Ihania vaatteita olet tehnyt! Itse en ole vielä uskaltautunut ommella vaatteita, mutta kenties joku päivä.

    VastaaPoista
  9. Vitsi mitä herkkukankaita olet hamstrannut!
    Ja onnea saumurin hankinnasta, omani on jo kiitettävät 15 vuotta vanha mutta pelaa:)
    Aikaa ostaisin minäkin kuten peitetikkikoneenkin mutta saas nähä nyt, työelämä kutsuu ja harrastukset saa jäädä tauolle...

    VastaaPoista
  10. Syksy on täynnä lupauksia ja uuden suunnittelua, niin kuin tämä postauksesikin, joka huokuu hyvää energiaa.

    Täällä haaveillaan myös saumurista, mutta ollaan ihan tyytyväisiä, että vanha ompelukonekin toimii (kolme kertaa huollossa viimeisen vuoden aikana...).

    Tuo polven aplikointi on ihana idea!

    Ps. Miehesi ajatteli kyllä aika kauniisti, hyvin olet kouluttanut! :)

    VastaaPoista
  11. Ihanan blogin löysin...ihania vaatteita kertakaikkiaan! Millasen saumurin oot ostanu, ute nimittäin etsiskelen uutta saumuria?

    VastaaPoista