keskiviikko 16. syyskuuta 2009

Syksyistä parvekkeelle

Kesällä jäi kaikki sisustaminen ja kodin laittaminen minimiin, mutta nyt tekee taas mieli vähän laittaa kotia syyskuntoon. Olen aloitellut todella rauhallisella aikataululla parvekkeesta. Kesämatto ja -tyynyt on pesty ja pakattu odottamaan ensi kesää, mutta parvekkeen siivous on vielä pahasti kesken... Ostin kuitenkin parvekkeen koristukseksi vähän kanervia ja istuttelin niitä koreihin ja purkkeihin.

Muutaman kynttilänkin laitoin tähän käyttöä vaille jääneeseen "lyhtyyn". Vähän piti sitä sitten piristää parilla paperiruusulla ja pellavanauhalla, jottei ihan hautajaiskynttilältä näyttäisi...

Kesän väreistä vaaleanpunainen saa nyt väistyä ja tilalle tulee sitten vähän vihreää. Parveketuolit kun ovat vihreät, niin eipä tuota värivalintaa kummemmin tullut pohdittua...

Lapset olivat isän kanssa yhtenä päivänä metsäretkellä ja olivat keränneet koreihinsa käpyjä. Niistä olisi sitten tarkoitus sadepäivänä askarrella jotain kivaa parvekkeen koristukseksi:)

Tämän viimeisen kuvan kanervan ostin ihan kukkakaupasta, siinä on niin mahtava väri, joka ei kyllä kuvassa tule esiin. Tämän hinnalla olisi varmasti marketista saanut kaksikin, mutta tämä yksilö oli kyllä niin tuuhea ja upea, että se oli pakko saada mukaan:)

Laitan sitten parvekkeesta lisää kuvia, kunhan olen sen ensin saanut siivottua...

Ilona

8 kommenttia:

  1. Kauniita istutuksia!

    Ite oon kans ohimennen laitellut, mutta vielä tekis mieli laittaa. Callunat on tänä syksynä harvinaisen upeita, hautausmaallekin niitä sunnuntaina vein. Mahtava väriloisto! Kuopus tuumi, että "kyllä mummua nyt naurattaa". :)

    P.. Saitko mun mailin?

    VastaaPoista
  2. Ekaa kertaa täällä (?) ja aivan ihastunut sun ompelutaitoihin,itse en osaa...tahtoa olisi mutta ehkä opettelen kunhan saan tarpeeksi ylimääräistä aikaa.

    VastaaPoista
  3. Kaunis blogi sinulla,olen nyt ensi visiitillä täällä,ihanaa kun löysin tämän.
    Tervetuloa meillekin käymään(:

    VastaaPoista
  4. Ihanat nuo korit käpyineen! Pitäis itsekin käydä hakemassa vähän kanervia...tosin terassilla vielä pelargoniat kukkii hullun lailla vaikken ole viikkoihin edes kastellut.

    VastaaPoista
  5. On mukavaa, kun on nämä neljä vuodenaikaa. Voi vaihdella sisustusta hyvällä syyllä ;) sisällä ja ulkona. Siivousiloa!

    VastaaPoista
  6. Heippa vaan kaikki ja tervetuloa uudestaan ensikertalaiset:)

    Meilläkin vielä nuo pelargoniat kukkivat, mutta siitä huolimatta vein ne nyt syksyn tieltä talvilevolle. Saa nähdä, kestävätkö kevääseen...

    VastaaPoista
  7. Ihania! Juuri ostin itsekin syksyn ensimmäiset callunat.

    VastaaPoista