maanantai 15. helmikuuta 2010

Kirppistelyä piiitkästä aikaa...

Kylläpäs tämä postailu jää vähälle tuon uuden tulokkaan myötä, ompelusta nyt puhumattakaan... Teidän muiden ihania tuotoksia olen käynyt seuraamassa, mutta kommentoiminen jää valitettavasti vähiin, kun yksi roikkuu tississä ja kaksi käsipuolessa;) Mutta täällä siis olen ja kurkkimassa käyn!

Eilen läksimme koko porukalla pitkästä aikaa kirppikselle. Lapset ovat olleet jo yli viikon flunssassa ja viimeisenä tartunnan sai Fanni. Kun ei sitten mäkeä päästy flunssan vuoksi laskemaan, lähdettiin tekemään löytöjä:) Puiset lestit tarttuivat mukaan tuunattavaksi.. tai sitten jätän ne ihan tuollaisiksi, kauniit ne ovat noinkin.

Lattiapalapeli tarttui myös mukaan ja vaikka siitä muutama palanen puuttuikin, ei se menoa haitannut. Tästä riittää sitten vielä iloa meidän pikku-miehelle:)


Ticketin kaksiosainen puku löytyi Fannille, ettei tarvitse aina kulkea "poikien väreissä" (inhoan muuten tuota termiä!!!). Tässä takissa on se irroitettava fleece-vuori, joten on käytössä ihan näppärä ja monikäyttöinen.

Fanni sai myös tämän Lindexin liivarin. Kangas oli jo kulahtanut, mutta joku siinä viehätti silmää, vaikken liilan ystävä olekaan...

Vauvalle löytyi kivoja vaatteita. Lindexin body, Noppies neule ja H&M sammarit retroväreissä:)

Itselleni löysin kivan neuleen ja kaula-aukkokin on riittävän iso imetystä ajatellen.

Farkut nappasin juuri ennen kassaa kärryyni ja ostin ne, sovittamatta... Taisin koon suhteen olla vähän yltiöpositiivinen. Eivät sitten mahtuneet reidestä ylöspäin, mutta ei niistä sen enempää;)

Ja älkää pelästykö, en aio tunkea itseäni myöskään tuohon Onlyn XS-kokoiseen toppiin (näyttäisin varmaan siskonmakkaralta..). Kangas oli vaan niin herkku, että päätin tehdä siitä jonkun kesäpaidan Fannille. Kangas on oikein hyväntuntuista joustofroteeta. Harmi, ettei ollut pitkähihainen ja kokoa XXXL, niin olisi saanut kaikille lapsille puserot:(

Nyt pikku-mies heräsi, pitää mennä!

Ilona

Ai niin, ja minullekin tuli pari viikkoa sitten Janomen peitetikkikone, mutta eilen sain vasta avattua paketin, joten kokeilemaan pääsen varmaan tätä menoa vasta kesällä....

9 kommenttia:

  1. Kivoja ostoksia mutta nuo lestit on kaikkein kivoimmat! Olisi mukavaa jos sattuisi joskus kirpparilla omalle kohdallekin :)

    VastaaPoista
  2. Kirpputoreilla kiertely on ihanaa, mutta mitä se onkaan, kun löytää jotain tuollaista kuin nuo lestit!!! Hieno löytö! Ja tississä roikkumisesta. Meillä ollaan siellä toisessa päässä menossa. Neiti 1v3kk opettelee nukkumaan ilman yöllistä "huvitissiä" ja meinaa jäädä kaikilla lepo vähille... Yllättävästi lähtee ääntä pettyneestä pikkuneidistä:/... Jakselemisia ja kauniita talvipäiviä !

    VastaaPoista
  3. Hyviä löytöjä olet tehnyt! Lestit ihastuttivat minuakin, upeat. Jaksamisia :)

    VastaaPoista
  4. Kivat löydöt olet tehnyt. Jaksamista arkeen.

    VastaaPoista
  5. Ihanan näköisiä löytöjä! Mun blogissa on sulle haaste. :)

    VastaaPoista
  6. Ihania löytöjä olet tehnyt, nuo lestit ovat kyllä tosi hienot! Minäkin haaveilen peitetikkikoneesta, mutta se ostos saa vielä odottaa.

    VastaaPoista
  7. Eksyin ensimmäistä kertaa blogiisi ja ihastuneena katselin tekeleitäsi. Tulee itsellekin hurja halu siirtyä taas puikkojen äärestä ompelukoneelle ja kokeilla lastenvaatteiden valmistusta.

    Ihania olivat myös kirppari löytösi. Meillä oli vastaavat lestit mökillä ja ilmeisesti ovat sitten päätyneet pesään, kun niitä ei talon purkuhommissa enään sitten löytynyt. Harmittaa :(.

    Ihanaa kevään odotusta!

    VastaaPoista
  8. Hyviä löytöjä olet tehnyt.
    Puulestit komeat, itse huusin juuri sellaiset Huutiksesta.

    Mukavaa keskiviikkoa teille!

    VastaaPoista