lauantai 18. helmikuuta 2012

Terävähampainen hai ja muita sinisiä...

Minulla on lojunut syksystä lähtien valmiiksi leikattuja housuja yhdessä korissa. Viime viikonloppuna otin itseäni niskasta kiinni ja ompelin ne valmiiksi. Pari paitaakin tuli ommeltua.


Hai-paita oli jo pitkään ollut tekeillä, mutta sitten ei laatikosta löytynytkään hain väristä lankaa, joten pusero jäi sitten lojumaan samaiseen koriin em. housujen kanssa.


Ankkapaidasta innostuneena jatkoin applikointia taaksekin.


Kalojen piti uida haita karkuun, mutta yön tunteina sattui ajatusvirhe ja nyt ne siis ovat uimassa suoraan surman suuhun, eli väärään suuntaan...

Siniharmaa joustofrotee: Eurokangas
Applikoinnin kankaat sekalaisia velour- ja trikootilkkuja
Resori: Myllymuksut


Merirosvopuseron ompelin Miolle alla olevien housujen kaveriksi. Kankaan Mio valitsi itse kun tein kangastilausta Michas Stoffeckelle.


Ja tässä siis nuo puseroon sopivat pöksyt.

Housujen kaava: oma
Velourit: Riemuli, Eurokangas, Pikku-Aurinko
Resorit: Jätti-Rätti, Va-Rit, Pikku-Aurinko

Noihin reunimmaisiin housuihin sain myös näppärästi tuhottua raidallisen resorinpätkän.


Housuja Mitjalle, kaava näissäkin oma.






Ja velourleggingsejä Fannille. Näissäkin oma kaava.

Mukavaa la(i)skiaissunnuntaita!
Ilona

10 kommenttia:

  1. :) Ihania applikointeja taas! Ja todella kivan näköisiä vaatteita.

    VastaaPoista
  2. Onpas täällä ollut vauhti päällä! Tuo hai-paita on kyllä niin hieno :)

    VastaaPoista
  3. Hirviä huuto alko meillä kun herra 4v näki tuon hai paidan :D pitää kuulemma saada samanlainen :D Hienoja ovat kyllä kaikki :D

    VastaaPoista
  4. Jälleen kerran tosi ihania vaatteita!

    VastaaPoista
  5. Kaunis pino housuja ja paita on kyllä kiva!!!

    VastaaPoista
  6. tosi magee toi hai. saanko kopioida pojan paitaan?

    VastaaPoista
  7. Aivan ihanat vaatteet.
    Terveisin Marika

    VastaaPoista
  8. Mahtva paita :) Ja kalojen ilmeet ovat niin viattomat ja kohta ovat raukat jo hain suussa!

    VastaaPoista
  9. Ympäri käydään ja yhteen tullaan. =)
    T: Irmeli

    VastaaPoista