sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Nukensänky

Yksi ikuisuusprojekti on taas saatettu puoleenväliin. Ostin huutiksesta pari vuotta sitten kauniin vanhan nukensängyn 8 eurolla. Se olisi ollut kaunis ihan sellaisenaan, mutta siinä oli muutama lohjennut puuosa, jotka piti korjata, jotta se sopisi myös lasten leikkeihin.

Lisäksi täytyy sanoa, ettei tuo maalattu punatulkku ollut ihan mieleinen. Hinta oli kuitenkin enemmän kuin kohtuullinen, sillä sänky on kaunista käsityötä ja kaikki liitokset on tehty puuliitoksin!

Hionnan ja maalauksen jälkeen:

Halusin säilyttää sängyn ilmeen, joten punatulkkua lukuunottamatta maalasin koristeet alkuperäisen mallin mukaan.

Olen suunnitellut tekeväni sänkyyn ison kasan patjoja Prinsessa ja herne -sadun tyyliin. Toivottavasti valmistuvat nopeammin kuin tämän maalaus.

Käsityöt ja bloggaaminen ovat syksyn aikana olleet aika minimissä, kuten ehkä olette huomanneetkin. Minulla on poikkeuksellisen työntäyteinen syksy meneillään ja lisäksi (ilmeisesti juuri edellisestä johtuen) olen taistellut kovan, jatkuvan migreenin kanssa elokuun alusta alkaen. Toivottavasti sitten kevätpuolella tulee enemmän taas tehtyä käsitöitä, kun työtahti helpottaa:) Kiva, kun olette kuitenkin roikkuneet mukana ja muutama uusikin lukija on liittynyt joukkoon!


Ilona

4 kommenttia:

  1. Aivan ihastuttava sänky, ja varmasti leikeissä mieleinen!

    Koitappa ottaa reilu annos B-vitamiinia kuurina. Se voi kuulemma auttaa pitämään migreenin poissa!

    VastaaPoista
  2. Kaunis sänky! Ja Prinsessa ja herne -idea on tosi kiva :)

    VastaaPoista
  3. Kylläpäs on suloinen sänky! :)

    VastaaPoista