maanantai 28. maaliskuuta 2016

Paranneltu Ooby Dooby

Ompelin viime syksynä vanhimmalle lapselle nämä housut. Kaava osoittautui sellaisenaan sudeksi, mutta arvelin sen kuitenkin olevan kehityskelpoinen. Piirsin kaavan uudelleen koossa 134cm ja valitsin pituudeksi 140cm, vaikka poika onkin jo lähemmäs 150cm ja pitkäsäärinen.

Nyt housuista tuli oikein hyvät, mukavan rennot.


Tässä näkyy, että ovat edelleen yläosasta väljät, kuten tarkoitus kaavassa onkin.


Vyötärönyöreinä olen käyttänyt trikookudetta (oliskohan ontelokudetta..?).


Vetoketjutaskut ovat tämänikäisen vaatteessa näppärät, ettei omaisuus leviä sinne tänne...


Tässä tasku näkyy vähän lähempää. Siitä kun ei Ottobressa oikein kunnon kuvaa ollut.


Poika on ollut housuihinsa oikein tyytyväinen ja näitä pitää kuulema tehdä vielä lisää.

Pääsiäislomalla sain pitkästä aikaa jotain ommeltuakin, niistä myöhemmin, kunhan ehdin ensin kuvaamaan. Pienimuotoista kevätarvontaakin on tulossa lukijoille, joten pysykäähän kuulolla:)

Terkuin,
Ilona

2 kommenttia:

  1. Olen taas käynyt nauttimassa kansalaisopiston ompelukurssilla ja ompelurauhasta ja siellä kans taas kerran eilen puhuttiin miten kaavojen kanssa pitää olla tarkkana, vaikka on sama lehti niin eri mallit voivat olla hyvin eri kokoisia ja aina pitäis mittoa ja vertailla vanhoihin. Jos on tehnyt 98cm ei ole mitään takuuta että toinen paita 104cm onkin šopivan kokoinen...

    VastaaPoista