lauantai 24. lokakuuta 2009

Kun äiti shoppailemaan läks....

Ompelurintamalla on ollut työn alla naamiaisvaatteita. Naapurintytön synttäreitä vietettiin tänään Helinäkeiju-teemalla. Meidänkin lapset halusivat ensin pukeutua Helinä-keijuiksi, mutta muuttivat sitten viikolla mielensä. Fanni halusikin pukeutua Milli Menninkäiseksi ja Mio Rölli Riitasoinnuksi. No, tarvikkeet Eurokankaasta ja ompelemaan. Puoli tuntia ennen synttäreille lähtöä sain valmiiksi. Kuvia laitan sitten kun saamme niitä naapurista:)

Synttäreiden jälkeen lähdin ostamaan kummipojallemme synttärilahjaa ja löysinkin sen, mutta kas kummaa, mukaan tarttui myös muuta:) Yläkuvan body löytyi KappAhlista ja tulee tuolle meidän "kolmoselle". Aivan ihana kuosi! Miksi tuollaisia kankaita ei tahdo löytyä...?



"Kolmoselle" löytyi muutakin. Tuota Tutan ihanaa retronorsua bodyna, potkarina, haalarina... Osa löytyi CityMarketista, osa JesperJuniorista. Ja ostinpa myös Tutan petrolinsinisiä ja raidallisia vauvanvaatteita, kun sattuivat olemaan alennuksessa -50% (JesperJunior). Yhteensopivat bodyt löytyivät H&M:lta.

Mio sai KappAhlista pari pitkähihaista. Tuo lime-musta oli minun suosikkini, mutta nappasin myös mukaani tuon lilan, koska tiedän hänen pitävän tuosta väristä. Itse en oikeastaan koskaan ole syttynyt tuohon violettiin...

Fanni sai samanlaisen paidan vaaleanpunaisena. Siitä en ehtinyt napata kuvaa, kun neiti halusi pukea sen heti päälleen.

Huomenna onkin sitten kummipojan ja hänen pikkuveljensä synttärit, joten tämä viikonloppu meneekin sitten juhlahulinoissa ja mässäillessä:)

Hyvää viikonloppua!
Ilona

10 kommenttia:

  1. Tuo KappAhlin metsäkuosi on valloittava! Kuosin suunnittelija on Ingela P Arrhenius ja hän on suunnittellut vähän samanlaisen metsäteeman myös suomessa ilmestyvään kankaaseen. Finnskog ilmestyy vielä tänä vuonna vaippakankaana ja jostain luin, että kangas tulee myös joustofroteena. Kuosin kuvan näet Igu leen sivuilta http://igulee.fi/information.php?info_id=45 Eli kohta saa kankaana :D vähän tuon tyylistä mutta viidakkokuosilla saa Ikasyristä! http://www.ikasyr.fi/verkkokauppa/jny_design_trikookankaita_trikat/?num=121059&upotusURI=/verkkokauppa/jny_design_trikookankaita_trikat/&x117206=Select/Card

    VastaaPoista
  2. Moi Hanna! Ikasyristä olenkin jo tuota JNY:n viidakkokangasta tilannut:) Ja jostain luin myös tuosta vaippakankaasta, mutta kiva, jos tulee myös froteena!!

    VastaaPoista
  3. Ihania paitoja ja kuoseja! Täytyis itsekin lähteä käymään vähän kaupoilla! Ettei vain olis poika tuo teidän kolmonen ;) Mukavaa viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
  4. On kyllä ihania kuoseja!Tuo body,söpö!
    Paitakuvan toinen paita toisessa värissä löytyy meiltäkin.

    VastaaPoista
  5. Prinsessa Trio, poikaahan sieltä on jo pariin otteeseen lupailtu:) Fannin synnytyksessä kävi niin läheltäpiti-tilanne, että päätin sen jääneen viimeiseksi synnytykseksi... Ja niin sitten tuli myytyä suuri osa Mion vauvanvaatteista:( Siksipä pitää nyt hiukan täydennellä, kun nuo Fannin vauvanvaatteet ovat hivenen vaaleanpunavoittoisia. Toisaalta Miolla oli aikanaan paljon sitä perus-vaaleansinistä vauvanvaatetta, kun silloin ei kaupoissa juuri muuta ollut tarjolla. Nyt on näitä ihania retrokuoseja ja kunnon värejä myös ihan vauvanvaatteissakin saatavilla. Ovatkin huomattavasti enemmän minun makuuni:)

    Virva, tuo body oli tosiaan ihan pakko saada! Harmi, kun ei samasta kuosista löytynyt isommille mitään...

    VastaaPoista
  6. Meiltä myös löytyy tuo ihana metsä-body, odottelee tosin kaapissa että käyttäjä vähän kasvaisi:) Silloin kun ostin sen, kuosista oli myynnissä myös isompien paitaa, oiskohan ollut elokuuta silloin...varmaan ovat loppuneet, itse en ainakaan niitä enää ole nähnyt:(
    Noihin Tutan retrovaatteisiin hurahdin täydellisesti:) hankittuna on joka väriä, eri malleja ja eri kokoja...hakusessa on vielä ainakin lakki:)

    VastaaPoista
  7. Minulla on sinulle jotain blogissani. =) Kiitos ihanasta blogista.

    VastaaPoista
  8. Olet tosi taitava ompelija! Ihania värikkäitä lastenvaatteita eikä taatusti tule samanlaisia vastaan. Itse en osaa ommella, vaikka siitä taidosta aina haaveilenkin. Jos lähtis jollekin ompelukurssille...=)

    VastaaPoista
  9. OI oi, tuo yläkuvan body on kuin tehty minun kohta 1 vee kummipojalle. Täytyypä kipaista kaupoille.....

    VastaaPoista
  10. On se ihanaa kun noita värikkäitä kuoseja löytyy! Harmi, kun ne isommat koot olivat jo loppu... Anniini, kiitokset:) Palailen asiaan, kunhan saan seuraavan postauksen aikaiseksi!

    Hanna, kurssille vaan tai sitten rohkeasti kokeilet itse! Kirjastostakin löytyy hyviä ohjeita aloittelijalle. Jos innostusta ja kärsivällisyyttä riittää, niin kyllä tuo ompelu onnistuu.

    VastaaPoista