sunnuntai 25. huhtikuuta 2010

Olipa kerra pöytäliina, josta tuli mekko...

Tämän retroliinan nappasin mukaani pari viikkoa sitten kirppisreissulta.

Ja siitä syntyi Fannille kesäinen setti. Hatun ompelin Ottobren 3/2009 kaavoilla (Hermione-hellehattu). Päällystinpä yhden napinkin päälaelle somisteeksi. Mekko on ommeltu omalla kaavalla, samalla kuin pääsiäismekko.


Taskuista tuli tällä kertaa tällaiset.

Yläosaan oli pakko tehdä tuollainen leikkaussauma, koska muuten ei kangas olisi riittänyt. Sauman kohdalle laitoin sävyyn sopivaa samettinauhaa. (Kuvissa kangas näyttää haalistuneelta, mutta on kyllä oikeasti tosi hyväkuntoinen.) Napit sattuivat olemaan nauhan kanssa ihan samansävyiset.

Fanni täytti perjantaina 3 vuotta. Lahjaksi hän oli toivonut vaaleanpunaista Pets-taloa... Mutta minä kun en sellaisia pilipali-muovihärpäköitä mielelläni ostele, päädyimme tähän nukkekotiin. Kaarinan HongKongissa tämä sattui olemaan tarjouksessa hintaan 50€, vink-vink! MUTTA, talohan ei ole vaaleanpunainen ja koska Fanni on yleensä toivomustensa suhteen todella vaatimaton, päätimme mieheni kanssa sutaista talon vaaleanpunaisella maalilla. No, siihen meni kaksi yötä... Arvatkaa, oliko mies iloinen:) Mutta lopputulos oli mielestäni sen arvoinen!

Maalit: Tikkurila KaunisKoti
Talo: Y339

Terassit: X428


Ja tässä talo sisältä. Lapset kalustivat sen itse kirppishuonekaluilla, jotka tulivat vuosi sitten kirppikseltä ostetun Lundby-nukkekodin mukana. Lapset olivat oikein innoissaan nukkekodistaan, mutta arvatkaa, kuka innostui kaikkein eniten!?! MINÄ!!! Mies oli aivan huuli pyöreänä, kun hän tajusi, että meidän oli maalattava talo myös sisäpuolelta. Hänen mielestään mm. kattojen maalaus oli aivan turhaa, koska "kukapa sinne periskoopilla katsoisi..." Kävin myös askartelukaupassa katsomassa tapettimatskuja jne... Muutama löytyi, mutta pikkuhiljaa on tarkoitus edetä. Nyt siis vielä kovin keskeneräinen...


Ja tässä tämä meidän synttärisankari, joka kerrankin HALUSI, että hänestä otetaan valokuvia:)

Iloista ja aurinkoista sunnuntaita!
Ilona

25 kommenttia:

  1. Kertakaikkiaan upeita juttuja! Tarkasti olet pöytäliinan käyttänyt ja hieno on lopputulos. Ja tuo nukkekoti on joka äid... siis tytön unelma =)

    VastaaPoista
  2. Ihana setti! Hienosti olet sommitellut kuviot. Hmm, pitäisköhän käydä HongKongissa...ihana nukkekoti!

    VastaaPoista
  3. Aivan ihastuttavat mekko ja hattu!
    Ja tuo nukkekoti on oikea unelma, ihan tuota samaa olen katsellut meidän neidille, ja tarkotus oliskin se ostaa seuraavaksi synttärilähjaksi, kun tyttö täyttää 4v. :)

    -Heini-

    VastaaPoista
  4. Voi että mä kadehdin kun joku osaa ommella noin. Todella ihanat hattu ja mekko! Ja nukkekodistakin tuli syötävän suloinen. Ja suloinen on sankarikin. Onnea hänelle!! = )

    VastaaPoista
  5. Onnea prinsessalle!

    Ihana nukkekoti! Pitäkää hauskaa sisusteluprojektin parissa!

    VastaaPoista
  6. Kaunis setti! Niin nätit ruskean sävyt. Ja nukkekoti on ihana, toivelahja! Sitä on varmasti kiva tuunailla... =)

    VastaaPoista
  7. On kyllä todella kaunis setti! Kelpaa kyllä ottaa vastaan kesäilmoja! :)

    VastaaPoista
  8. Ihana mekko, tosi suloinen! Ja hieno nukkekoti, varmasti tyttöjen (vähän vanhempienkin) mieleen ;)

    VastaaPoista
  9. Syötävän ihana mekko ja lakki. Tahtoo kans löytää tuollaisia pöytäliinoja :-D

    VastaaPoista
  10. Voi miten ihana kangas! Kiva mekko ja hattu.

    Munkin ois tarkoitus väkertää käytettynä ostetusta nukkekodista jotain uutta. Ei vaan muka ehdi.

    VastaaPoista
  11. Onpas kaunis mekko! Ja aivan ihana nukkekoti! Osaatkohan sanoa, et löytyiskö noita nukkekoteja muista Hongkongeista?

    VastaaPoista
  12. On kyl tosi nätti kesäsetti, kankaana ei paljoa olisi itseä hiukuttanut, mut valmiina mekkona upea!
    Ja tuo nukkekoti, ihana! Ja ymärrän innostuksesi :), odotan kovasti että oma tyttö kasvaa ja pääsee nukkekodin tekoon ;)

    VastaaPoista
  13. todella kaunis pikkuneidin kesämekko!

    VastaaPoista
  14. Oi kun ihana mekko! Ja aivan mahtava nukkekotikin. :)

    VastaaPoista
  15. Oletpas tehnyt tosi hauskan mekon! Kierrätystä parhaimmillaan! Kevät-terveisin Eeviregina

    VastaaPoista
  16. Tosi kiva mekko. Ja ihana nukkekoti.

    VastaaPoista
  17. oi tuo mekko ja hattu ja mitkä värit <3

    VastaaPoista
  18. Mutkien kautta eksyin blogiisi ja onneksi eksyin. Tämä on innostava ja ihana! Kauniin mekon olet tehnyt ja kahlasinkin lähes kokonaan blogisi läpi. Siellähän oli vaikka mitä ihanaa. Tätä ryhdyn kyllä lukemaan.

    VastaaPoista
  19. Upea! Tervetuloa mun uuteen blogiin;)

    VastaaPoista
  20. Voi miten hieno mekko! Vanhat liinat ja verhot ovat parhaita mahdollisia kankaita ompeluun.
    Kylläpä nukkekodista tuli soma!

    VastaaPoista
  21. Kerrassaan hieno kangas ja vielä hienompi lopputulos! Ihania juttuja muitakin sinulla täällä. Taidanpa vastakin vierailla... :)

    VastaaPoista
  22. Onnea jälkikäteen.
    Meidänkin tytöllä on nukkekoti mutta ei vaaleanpunainen ;) Ihan tavallinen ;)
    Kivoja leikkejä

    Terkut Jutta

    VastaaPoista
  23. Ihana nukkekoti :) Ihania vaateita :)

    VastaaPoista