torstai 28. helmikuuta 2013

Fannin huone

Tänne blogiin eksytään usein lastenhuoneeseen liittyvillä hakusanoilla. En olekaan aikoihin aiheesta postannut. Aiemminhan meillä oli yksi lastenhuone, jonka Mio ja Fanni jakoivat. Muuton myötä pojat muuttivat yhteen ja Fanni toiseen lastenhuoneeseen. Tänään minulla oli vapaapäivä ja sain siivoushepulin ja raivasin Fannin huoneen.

Fanni rakastaa kirkkaita värejä. Seinät ovat valkoiset, mutta värejä on sitten lisäilty tekstiileillä ja kalusteita maalaamalla.

Aika paljon Fanni on saanut itsekin vaikuttaa huoneeseensa. Minulle on ollut tärkeää, että huone on asukkaansa näköinen ja samalla helposti muunneltavissa kun neiti kasvaa. Täysi remppa parin vuoden välein ei kiinnosta:)

Kampauspöytä löytyi kierrätyskeskuksesta ja jakkara kirpparilta. Molemmat saivat pintaansa turkoosia maalia. Vanha peili on myös kirppislöytö.

Keinutuoli on tämä sama vanha, joka on vaan saanut uuden maalipinnan. Tästä on tullut jopa sähköpostiin asti kommentteja ja kyselyitä, josko joskus olen myymässä. En ole, säästän sitten lapsenlapsille:) On tosiaan harvinaisen kokoinen. Juuri sopiva alakouluikäisille, mutta aikuinenkin saa ahterinsa siihen soviteltua, onnistuu iltasadun lukemiset tuossa keinuen.

Liinavaatekaappi löytyi tori.fi:stä.  Tarkoitus oli maalata valkoiseksi, mutta kun toin sen kotiin, niin miehen kanssa päätettiin jättää se kuitenkin alkuperäiseen asuunsa.

Lakkapinta siinä tosin hilseilee, joten katsotaan jaksanko hioa ja lakata vai viekö maali voiton...

Minulla olisi ylimääräinen vanha päästä vedettävä vintillä, jota olin kaavaillut Fannille. Neiti inhoaa muutoksia ja ilmoitti painokkaasti, että haluaa ehdottomasti pitää IKEA:n rautasängyn...

Sängyn päädyssä on nukkekoti, jonka alle mies teki pyörillä kulkevan tason. Nukkekoti on sitten lastenkin helppo siirtää vaikka keskelle lattiaa.

Tätä keittiönurkkaa Fanni ei enää juurikaan käytä, mutta Mitja kokkailee vielä ahkerasti.


Paljon on Fannin huoneessa vielä kesken ja viime viikolla löysin kirpparilta myös ihanan vanhan naulakon, joten senkin pitäisi löytää huoneesta paikkansa...

Seuraavaksi siivousvuorossa on poikien huone, ehkäpä näette sitten sieltäkin kuvia...

Ilona

10 kommenttia:

  1. Suloinen huone! Hassua on, että tytöllä on samanlainen pöytä saaressa huoneessaan ja samanlainen tiikkikaappi löytyy siellä tytön huoneen ulkopuolelta (meidän pitäisi se maalata, sillä se on joskus jonkun toimesta petsattu tummaksi) ja sen vieressä on samankokoinen keinutuoli :-)

    VastaaPoista
  2. Voi miten kaunista ja ihania värejä!

    VastaaPoista
  3. Ihana huone! Tykkään kovasti värimaailmasta!

    VastaaPoista
  4. Kaunista! Ihania värejä! Ihan Fannin näköistä. ;)

    VastaaPoista
  5. Tosi ihana huone! Ihan herkut värit!! :)

    VastaaPoista
  6. Ihana huone teillä! Raikas ja rauhallinen samaan aikaan.. :)

    VastaaPoista
  7. Ihana huone Fannilla. Varsinkin noi ihanan väriset turkoosit huonekalut <3 Ja sopivasti pastellisia värejä, mutta valkoiset seinät kuitenkin kivasti rauhoittaa tunnelman. Tosi kiva huone!
    -Sari

    VastaaPoista