perjantai 8. toukokuuta 2015

Silmälasikissat

Olimme muutamia viikkoja sitten Eurokankaassa koko perheen voimin, kun piti saada kauppareissulla ostettua vetoketju. Tyttö ja pikkuveli iskivät silmänsä hauskaan digiprinttitrikooseen, jossa on kissoja ja koiria kakkulat päässä. Molemmat halusivat siitä puserot.


Pikkuveli sai ihan peruspuseron, jossa kaavana on Ottobren Mr. Bear 6/2013. Koko on 116cm ja poika ehkä nippanappa 110cm ja todella hoikka. Koko on ihan passeli ja hiukan siinä on kasvuvaraa ensi syksyä ajatellen.


Hihansuissa ja pääntiellä mustat resorikanttaukset.

Paita sai heti halit!


Housuissa on kaavana Ottobren Saimi reilusti muokattuna. Kankaana hiukan paksumpi harmaameleerattu trikoo. Mukavampi näin keväällä pitää vähän ohuempia pöksyjä ulkohousujen alla. Samasta syystä tein ne vähän kapeammaksi lahkeista.


Taakse tikkasin vielä tuollaisen kaaren, jotta housuihin tulisi vähän väriä. Tikkaukset on tehty sitruunankeltaisella, samalla sävyllä, jota löytyy kissapaidasta.


Ja lopuksi vielä yksi pusero, joka on ollut jo pitkään käytössä.


Metsolasta ostetusta mustavalkoisesta joustocollegesta paita. Ompelin sen muistaakseni Ottobren pyjamapuseron kaavalla...

Ilona

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti