lauantai 9. toukokuuta 2015

Toinen kissapaita ja parit vuorilliset housut

Otsikko ei varmaan kuulosta kovinkaan kesäiseltä. Meidän tyttö on kuitenkin vähän vilukissa ja aamulla kouluun lähtiessä pelkät farkut eivät vielä hänelle riitä. Hän ei myöskään ole suuri sukkahousujen fani (vaatteiden pitää olla mukavia), joten päätin ommella hänelle kokeeksi vuoritetut housut.


Tarvikkeet löytyivät kaapista. Päällikangas on ohutta puuteriroosan sävyistä, kukallista babycordia ja sisäpuoli niinikään ohutta viskoositrikoota.


Tämä kuva on napattu muutaman päivän käytön jälkeen, joten ovat jo ryppyiset... Mutta tuossa näkyy housujen malli. Kaavana käytin Ottobren Ultimate casual -olohousujen kaavaa (5/2013), jota kuitenkin hiukan levensin, koska sametti ei jousta. Turhaan kyllä levensin, sillä jouduin sitten ompeluvaiheessa kuitenkin poistamaan ylimääräisen, koska olisivat muuten olleet valtavat. Koko on 134cm ja tyttö varmaan saman pituinen. Hiukan jätin pituuteen kasvuvaraa, koska näillä ei toivottavasti ole nyt keväällä enää kovinkaan paljon käyttöä!


Ompelin pallollisen trikoovuorin kokonaan pussiin. Eli saumoja ei ole sisäpuolella näkyvissä. Tyttö otti housut heti iloisena käyttöön ja kehui, kuinka mukavat ja pehmeät ne olivat.

Ompelin seuraavana iltana heti toiset samanlaiset, joskin hiukan paksummat.


Päällikankaana näissä on Eurokankaasta pakalta viime vuonna ostettu ohut, tähtikuvioinen joustofarkku. Sisäpuolella on trikoovuori.


Näissä olen myös jättänyt kasvuvaraa syksyyn.


Ja tässä housut vielä takaa. Kaava näissä on sama kuin edellisissä housuissa. Nämä olivat tällaisia pikaompeluksia, mutta jos näitä syksyksi tulee ommeltua lisää, voisi vaikka lisäillä taskut yms..


Tyttökin sai kissapuseron Eurokankaan digiprintistä. Kaavana Ottobren Flow 4/2012 muokattuna.


Pääntie kantattu samalla trikoolla.

Jaaha, sitten pitäisi mennä tyhjentämään parveketta, julkisivuremppa alkaa parin viikon kuluttua:( Sitten ollaankin tämä kesä paketissa...

Ilona

perjantai 8. toukokuuta 2015

Silmälasikissat

Olimme muutamia viikkoja sitten Eurokankaassa koko perheen voimin, kun piti saada kauppareissulla ostettua vetoketju. Tyttö ja pikkuveli iskivät silmänsä hauskaan digiprinttitrikooseen, jossa on kissoja ja koiria kakkulat päässä. Molemmat halusivat siitä puserot.


Pikkuveli sai ihan peruspuseron, jossa kaavana on Ottobren Mr. Bear 6/2013. Koko on 116cm ja poika ehkä nippanappa 110cm ja todella hoikka. Koko on ihan passeli ja hiukan siinä on kasvuvaraa ensi syksyä ajatellen.


Hihansuissa ja pääntiellä mustat resorikanttaukset.

Paita sai heti halit!


Housuissa on kaavana Ottobren Saimi reilusti muokattuna. Kankaana hiukan paksumpi harmaameleerattu trikoo. Mukavampi näin keväällä pitää vähän ohuempia pöksyjä ulkohousujen alla. Samasta syystä tein ne vähän kapeammaksi lahkeista.


Taakse tikkasin vielä tuollaisen kaaren, jotta housuihin tulisi vähän väriä. Tikkaukset on tehty sitruunankeltaisella, samalla sävyllä, jota löytyy kissapaidasta.


Ja lopuksi vielä yksi pusero, joka on ollut jo pitkään käytössä.


Metsolasta ostetusta mustavalkoisesta joustocollegesta paita. Ompelin sen muistaakseni Ottobren pyjamapuseron kaavalla...

Ilona

sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

Linnunaivot vai ihailtavaa sinnikkyyttä?

Jatkoa edelliseen postaukseen...
Olimme mieheni kanssa eilen teatterissa ja ensi-iltakekkereissä ilta vierähti pitkäksi, joten nukuimme aamulla vähän normaalia pidempään.

Kaihtimia avatessani minua odotti tämä näky:


Edellisenä päivänä viritellyt cd-levyt eivät siis pelästyttäneet räkättejä tiehensä, päinvastoin, olivat saaneet sisustukseen vähän blingiä!


Pesä oli ainakin tuplasti isompi kuin kahdella edellisellä kerralla ja lisäksi se sisälsi märkää mutavelliä. Siinä sitten vierähti aamulla tunti, kun pesimme klorinilla hyllyä ja poistimme jo kolmannen kerran kaikki risut parvekkeelta.


Risuja oli parvekkeella joka paikassa...

Nyt parvekkeella näyttää tältä:


Ja jollei tämäkään auta, niin huomenna ruuvaamme hyllyt irti seinästä...

Aargh!
Ilona

perjantai 17. huhtikuuta 2015

Taistelu city-räkättipariskuntaa vastaan

Kun eilen heräsin ja tulin keittiöön kuulin parvekkeelta räkättirastaan äänen. Ihmettelin, koska parvekkeellamme lentelee yleensä vain talitintteja. Avasin kaihtimet ja hyllyllä pyrstöään keikutteli räkätti. Kun tarkemmin katsoin, niin sehän oli tuonut pesätarpeita meidän kukkahyllylle...


Heitin pesätarpeet menemään. Rastas tuli hetken päästä ihmettelemään risujen katoamista ja pari kertaa hätyytin sen tiehensä, kun se yritti palata. Loppupäivänä lintua ei enää näkynyt.

Tänään kun heräsin, kuulin taas sen rastaan äänen..


Se oli aamuyön tunteina kasannut vielä isomman kasan risuja kuin eilen...


Joukossa oli myös vähemmän ekologista materiaalia, liekö eristystä varten:)


Ja tässä tekijä itse teossa.


Ja tässä sen rikoskumppani.


Todistusaineistoa rikospaikalta.

Töihin lähtiessäni suihkautin hyllylle Raidia, tosin rastaiden hajuaistista ei ole tietoakaan... CD-levyjä pitänee vielä viritellä. Vinkkejä otetaan myös kiitollisena vastaan!!!

Ilona

keskiviikko 8. huhtikuuta 2015

Flanellihousut x 2

Isoveli on ollut ilman sopivia yöpukuja jo pidemmän aikaa. Reilu vuosi sitten ommellut Turtles-flanellihousut ovat olleet ainoat, jotka ovat vielä olleet sopivat. Poika toivoi lisää flanellihousuja viime viikolla ja koska hän niin harvoin mitään pyytää ompelemaan, tartuin pyyntöön. Menimme yhdessä Eurokankaasta valitsemaan kankaan ja poika päätyi harmaapohjaiseen skeittari/motocross -flanelliin.


En yhtään muistanut millä kaavalla olin vanhat housut tehnyt ja nyt sitten vaan piirtelin kaavan suurennetun Ultimate Casual -olohousun kaavan pohjalta. Lisäsin vaan väljyyttä kaavaan.

Koska kangasta oli reilusti ompelin samantien kahdet housut ja niihin vielä raitapaidat.


Puseroiden kaavana oli Railway Stripes, jonka leikkasin vaan väljemmillä saumanvaroilla, kun en jaksanut suurempaa kokoa piirtää..


Heti pääsi yöpuku käyttöön:)

Kangasta jäi vielä sen verran, että eiköhän pikkuvelikin saa vielä omat pöksynsä.

Ilona

tiistai 17. maaliskuuta 2015

Uusia keväisiä pinnejä ja pompuloita huutiksessa!

Tein taas vähän lisää pinnejä ja pompuloita kevääksi huutikseen ja alentelin joitain vanhempia.



Löytyvät täältä tai blogin sivupalkista pinnikuvaa klikkaamalla.

Ilona

perjantai 6. maaliskuuta 2015

Muruja, muruja, muruja...

Pari kuukautta on vierähtänyt opetellessa uutta työtä vanhan ohessa. Ompelut ovat olleet pitkään tauolla ihan muista syistä. Ensin reväytin jonkun lihaksen tuosta rinnan alta niin pahasti, että pelkkä hengittäminenkin sattui pari viikkoa (varhaiskeski-iässä ei kannata näköjään enää aloittaa liikuntaa:), sitten umpilisäke tulehtui ja leikkauksesta toivuttua iski noidannuoli ja pari päivää meni kävellessä 90 asteen kulmassa... Pisteenä i:n päälle kaikki kolme lasta sairastuivat vielä viime viikonloppuna yhtä aikaa; yksi angiinaan, toinen nuhakuumeeseen ja kolmas vatsatautiin! Pyykkivuori ja epäjärjestys on valtava, mutta päätin nyt kuitenkin pitkästä aikaa laittaa tännekin jotain.

Olen säilönyt vanhoja Muru-neuloksia vuosia ja nyt oli ihan viimeinen hetki ommella niistä tytölle, muuten olisi pitänyt säilöä vielä lapsenlapsia varten.


Ompelin kolme, keskenäänkin yhdisteltävää settiä.


Kyselin tytöltä etukäteen toiveita mallista ja puseroiden piti ehdottomasti olla puseroita, ei tunikoita. Niitä on tietysti ikävämpi sulloa ulkohousujen alle. Valitsin kaavaksi Ottobren Totem Owl:in (1/2014). Tyttö on 133cm pitkä ja painoa 25kg, eli hoikka. Kaavassa suurin koko on 128cm, mutta lisäsin vaan reilummat saumanvarat. Helmaan lisäsin 6cm, koska malli on tosi lyhyt sellaisenaan ja hihoihin taisin lisätä pituutta 3cm.


Tikkaukset raglansaumoissa, pääntiessä sekä helmassa ja hihansuissa tuovat vähän piristystä perusmalliseen puseroon.


Kaveriksi ompelin vaaleanpunaiset trikoiset palloleggingsit.


Kaavana käytin Ottobren Wild Stripes -kaavaa koossa 134cm, tosin lahkeisiin lisäsin pituutta 3cm ja olivat sopivat. Leveähkö malli tuo on tytölle, mutta eipä niiden housujen tarvitse ihan ihoon liimautua.


Nämä olivat heti koulussa päällä tänään, joten olivat varmaan mieleiset.


Seuraavana käsittelyyn pääsi appelsiininvärinen Vink-Muruneulos. Tein siitä kiellosta huolimatta tällaisen lyhyehkön tunikan. Kelpasi, koska oli sopivan lyhyt. Kaavassa pohjana Ottobren Flow (4/2012). Kyseinen kaava istuu tytölle hartioista hyvin, joten olen sitä aika paljon käyttänyt viime aikoina.



Tunikan pariksi ompelin Metsolan joustocollegesta perusleggingsit Ottobren Ropina-kaavalla (6/2012). Sekin on leveähkö kaava, joten pidensin vaan 128cm kaavaa lahkeista. Tämän setin tyttö puki mennessään kaverisynttäreille illalla.


Viimeisenä ompelin vielä samasta vaaleanpunaisesta pupu-neuloksesta puseron. Käytin samaa kaavaa kuin kissapuserossa. Kotoa sattui löytymään täsmälleen samansävyistä ruskeaa resoria, kuin neuloksen sydämissä.


Ja veloureistakin löytyi samaa ruskean sävyä, joten siitä ompelin housut. Kaavana Ottobren (1/2013) Chillax. Ompelin ne koossa 128cm, lahkeet pidennettynä. Viimeksi tein tuolla kaavalla ilman saumanvaroja ja näin olisi pitänyt tehdä tälläkin kertaa. Tiedän, että noiden kuuluu olla väljät, mutta kyllä nämä pussittavat turhan reippaasti...

Sovituskuvia ei valitettavasti ole, katsotaan, jos saan otettua, kun vaatteet taas tulevat pyykistä seuraavan kerran käyttöön.

Seuraavaksi sitten varmaan jo jotain keväisempää:)
Ilona