perjantai 12. joulukuuta 2014

Joulukortit 2014

Aloitimme lasten kanssa eilen joulukorttien askartelun (taas kerran ajoissa...). Eiliset ehdin jo laittaa kirjekuoriin, mutta tässä tämänpäiväisiä huonossa valaistuksessa kuvattuja.


Kaikki mallit olivat helppoja toteuttaa lasten kanssa.


Nyt sitten pikapikaa kiikuttamaan postiin!

Ilona

tiistai 9. joulukuuta 2014

Omppuja myös pikkuveljelle

Ompelin syksyllä meidän tytölle tämän ompputunikan. Kangasta jäi vielä sopivasti pikkuveljen puseroa varten.


Resorien väriksi valikoitui oranssi. Kaavana on sama Ottobren Totem Owl (1/2014) kuin tässä siskon sydäncollegessa. Piirsin 110cm kokoisen kaavan (poika on varmaan n. 106cm pitkä), mutta lisäsin sekä hihoihin että helmaan 2cm pituutta.


Kengurutasku oli ihan huippu. Tällaista ei pikkuveljellä vielä ole ollutkaan. Lelupäivän lelu sujahti heti tuonne taskuun, kun lähdettiin päiväkotiin.Tykkään kyllä tästä mallista, vaikka alkuperäinen kaava on minun makuuni liian lyhyt.



Tämä omenacollegehan löytyi ihan pilkkahintaan Jätti-Rätin paloista. Taisi olla 3€. Ja siitä sai siis kaksi paitaa ja kangaskin on säilynyt ihan hyvänä monista pesuista huolimatta. Sisäpinta kankaassa on velouria, joten sopii kivasti näihin ilmoihin.

Ilona

sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Hopeapalloja

Tyttö on kahden luokkakaverinsa synttäreillä. Ompelin päivänsankareille lahjaksi puserot, joista unohdin(!) ottaa kuvat.... No ne olivat samanlaiset kuin tämä neliöpaita, jonka ompelin syksyllä omalle tytölle. Värinä oli tällä kertaa vanha roosa, eli nyt pitää sitten vaan kuvitella, miltä näyttivät:) Hieno tällainen ompelublogi, jossa pitää kuvien katselun sijaan käyttää mielikuvitustaan...

No omalle tytölle ompelin sitten samaan syssyyn uuden puseron. Hopeapallollinen trikoo tarttui viime viikolla mukaan Eurokankaasta. Alkuperäinen suunnitelma oli ihan toisenlainen, mutta aikaa oli niin vähän, että piti yksinkertaistaa.


Kaavana käytin taas hyväksi havaittua Ottobren Flow-kaavaa muokattuna.


Tyttö halusi eteen vielä ruusukkeen. Olisin halunnut tehdä sen tuosta resorin värisestä harmaasta, mutta resorikangas oli tarkoitukseen liian paksua, joten piti tyytyä ainoaan ohueen harmaaseen, jota kaapista löytyi.


Kangasta jäi vielä pieni suikale, josta ompelin yhteensopivan pannan.

Ilona

tiistai 18. marraskuuta 2014

Taistelu pimeyden voimia vastaan

Lounais-Suomi, marraskuu, pimeys.... Minulle aamuherätykset eivät ole vaikeita, mutta se hereillä PYSYMINEN.. Tänään se iski, jotain on tehtävä. Kävin Kodin 1:ssä.
Meille kotiutui tämä:

http://www.kodin1.com/shop/fi/kodin1/kirkasvalovalaisin-maxi-2985562--malli

Kirkasvalolaite oli sopivasti alennuksessa -40%.

Lisäksi nappasin mukaani kaksi tällaista:

http://www.kodin1.com/shop/fi/kodin1/hf3500-01-her%C3%A4%C3%A4misvalo-5932942--malli?nosto=searchpage-nosto-1

Jospa lasten aamuherätykset sujuisivat asteen verran mukavammin kaikilta osapuolilta:)

Palaan raportoimaan tehosta, mikäli nämä auttavat minua heräämään tästä kaamoshorroksesta...

tiistai 4. marraskuuta 2014

Mix and match

Kankaiden tuhoaminen alkoi ihan perusvaatteilla nuorimmaiselle. Kaikissa kaavana Ottobren pyjamapaita ja housuissa muokattu Saimi.


Walmet-joustofrotee ostettu vuosia sitten Metsolasta.


Muru-neulos, jossa merenelämää, ostettu myös vuosia sitten. En edes ymmärrä, miksi olen tätä aikoinaan tilannut, kun en koskaan tästä ole tykännyt. Ehkä esikoinen on valinnut... Mutta paitana kyllä ihan kiva ja poika tykkää.


Koira-neulos myös Murua, samoihin aikoihin tilattua kuin edellinen. Tässä neuloksessa kuvio valitettavasti kulki vinossa suhteessa kudontaan. Olisi pitänyt leikata toinen sivu pidemmäksi, niin ei menisi tuolla helmassa tuo kuvio ärsyttävästi vinoon...


Ruskea joustis Metsolan paksua laatua.


No tulipa huolimattomasti aseteltua nämä pöksyt kuvattavaksi... Joustis varmaan Metsolasta tai Myllymuksuilta. Tästäkään en ole koskaan tykännyt, en tiedä miksi se löytyy kaapistani...

Ilona

sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Kissa-takki ja herätys

Koin pari viikkoa sitten herätyksen. Totesin omistavani aivan liian paljon kankaita... Kasasin kahden nuorimman kanssa kangaspinon, jonka on parasta hävitä kevääseen mennessä. Joukossa on iso joukko kankaita, joista en vain ole raaskinut ommella mitään!?! Nyt ne ovat alkaneet jo kyllästyttää, joten niiden ompelu vaatteiksi tulee olemaan pakkopullaa... eli peruspertsaa tiedossa...

Näitä Muru-neuloksia tuli aikoinaan hamstrattua kaikissa eri kuoseissa ja väreissä.

Oranssisävyinen kissaneulos päätyi lämmikkeeksi takin alle. Neulos ei ihan riittänyt kaulukseen, joten siihen käytin EK:sta löytämääni sävyihin sopivaa trikoota. Myös sisävarat ja hihansuut ovat samaa raitaa.


Kauluksen saa myös nostettua pystyyn ja hihansuut käännettyä pitkäksi.

Ilona

perjantai 31. lokakuuta 2014

Heijastinliivi tytölle

Vuosi sitten ompelin meidän ekaluokkalaiselle pojalle tämän liivin ja miehelleni tämän. Nyt sitten tyttö on ekalla ja tarvitsee pimeneviin aamuihin myös omansa. Tarvikkeet olen jo ostanut vuosi sitten.


Pinkki, vettähylkivä ulkoilukangas löytyi Eurokankaan palalaarista. Tyttö halusi taakse tähden. Tähden heijastinkangas on ostettu askarteluliike Presentosta. Heijastinnauha ja -tere ovat Jätti Rätistä.


Eteen tyttö halusi isoveljen liivin tapaan jonkun kuvan ja laatikosta löytyi tuollainen Hello Kitty pupu-silityskuva, jonka ompelin liiviin. Sivuilla on mustaa kuminauhaa, joka on saatu lahjoituksena mieheni työpaikalta.

Huomenna naapurin lapset ja ehkä vanhemmatkin ovat tulossa meille halloween-nyyttäreille, joten nyt pitää mennä vielä siivoilemaan:)

Hyvää viikonloppua!!!
Ilona
Ilona