torstai 17. joulukuuta 2009

Öisiä enkeleitä, tunnustus ja pikainen pikkuarvonta

Viime yö meni näitä enkeleitä tehtaillessa. Huomenna on viimeinen päiväkotipäivä tältä vuodelta ja Mio saa viedä hoitajilleen pienet enkelit (ja lisäksi ehkä suklaata...).

Osa näistä jää kotiin, osa menee tutuille ja yhden ajattelin arpoa teidän kesken:)


Tässä siis tämä arvottava yksilö.

Myöhässähän tämä arvonta joulua ajatellen tulee, mutta se kuvastaa hyvin meidän perheen TODELLA vaiheessa olevia jouluvalmisteluja:) Arvontaan voi osallistua la 19.12. klo 20.00 asti jättämällä kommentin tähän postaukseen. Viimeistään sunnuntaina ilmoitan voittajan, jotta saan osoitetiedot vielä viikonlopun aikana. Maanantaina vien postiin ja sitten jääkin nähtäväksi ehtiikö se Kusti polkemaan enkelin jouluksi perille:)


Vekarukselta sain myös tämän ihanan jouluisen tunnustuksen, kiitos!

Ohjeetkin tulivat mukana, mutta ajanpuutteen ja väsymyksen vuoksi jätän nyt noudattamatta niitä...

Anna tämä tunnustus kaikille blogeille joille haluat toivottaa joulumieltä sekä Hyvää Joulua:

1. Tunnustuksen saaneet saavat laittaa kuvan blogeihinsa.
2. Linkitä blogiin jonka pitäjältä sait tunnustuksen
3. Nimeä haluamasi blogit joille haluat antaa tunnustuksen ja linkitä heidän bloginsa.
4. Jätä viesti heidän blogeihinsa jotta he tietävät nimeämisestä

Itse haluan jakaa tämän tunnustuksen kaikille niille blogeille, joita seurailen aktiivisesti, eli niille, jotka tuolla oikeassa reunassa ovat listattuna. Te ihanat ihmiset niiden takana piristätte päiviäni ja annatte uusia ideoita myös minun arkeeni tavalla tai toisella:)

Hyvää loppuviikkoa!

Ilona

62 kommenttia:

  1. Suloinen enkeli! Täällä valmistelut ihan alussa, mutta joulu tulee joka tapauksessa! Osallistun arvontaan. Hyvää joulunaikaa!

    VastaaPoista
  2. Ihania enkeleitä!!! Arvonnassa mukana!!!

    VastaaPoista
  3. Suloisia enkeleitä! Mukana ollaan!

    VastaaPoista
  4. Kylläpäs on söpöjä enkeleitä. Ehdottomasti arvonassa mukana!

    VastaaPoista
  5. Ihania,ihania!! Arvonnassa mukana!

    VastaaPoista
  6. Ihania enkeleitä, voi kun onni potkaisisi ja yksi lentäisi meille, mukaan siis arvontaan!!

    VastaaPoista
  7. Ihan edellisten sanoin; ihania, suloisia ja söpöjä enkeleitä. Osallistun mielelläni arvontaan <3 Jouluiloa sinulle ja koko perheelle!

    VastaaPoista
  8. Suloisia enkeleitä<3

    Osallistun mielelläni arvontaan:)

    Voinen lohduttaa sinua, että täällä on joulun valmistelu aivan alkutekijöissä myös:)

    VastaaPoista
  9. Suloisia enkili-ihanuuksia!
    Mukana siis!

    VastaaPoista
  10. Mukana myös :) Suloinen enkeli tuo jouluiloa kenelle se ikinä lentääkin. Oikein mukavaa joulun odotusta :)

    VastaaPoista
  11. Voi ihana enkeli! Nyt ei auta kuin peukuttaa oikein kovasti itsensä puolesta... :D
    Päiväkodin tädit on varmasti ikionnellisia!

    VastaaPoista
  12. Voi miten ihana, ehdottamasti tahdon arvontaan mukaan :)

    VastaaPoista
  13. Ihania enkeleitä! Toivon jouluusi rauhaa ja lämpöistä mieltä!

    VastaaPoista
  14. Arvontaan mukaan, aivan ihana enkeli! Rauhallista ja tunnelmallista joulua! :)

    VastaaPoista
  15. Arvonnassa mukana :) Suloisia enkeleitä, hyvää joulunaikaa sinulle!

    VastaaPoista
  16. Suloisia enkeleitä :) Arvontaan mukaan, tottakai! Valmistelut ihan alkutekijöissään vielä täälläkin, mutta onhan tässä vielä aikaa ;D

    VastaaPoista
  17. Voi kunpa itsekkin olisi jaksanut / osannut jotain noin hienoa tehdä.. Aivan ihanan näköisiä enkeleitä :) Tietenkin arvonnassa mukana!

    VastaaPoista
  18. Voi hyvät hyssykät, kuinka suloinen enkeli! Ihan varmasti siis mukaan arvontaan:)

    VastaaPoista
  19. Mukana ollaan arvonnassa.
    Jospa tuo enkeli vaikka meille liihottaisi.Eika haittaa vaikka ei jouluksi ehtisikaan...

    VastaaPoista
  20. Aivan ihana enkeli, tahtoo mukaan arvontaan, iloista joulua;-))m

    VastaaPoista
  21. Oi kuinka suloisia enkeleitä. :) Kumpa vihdoinkin onni suosisi arvonnassa minuakin! :)
    Terv. HeLiNä-83

    VastaaPoista
  22. Arvontaan mukaan kiitos.
    Meillä jouluvalmistelut lähtivät käyntiin tänään ;)

    VastaaPoista
  23. Todella söpösiä enkeleitä olet puuhastellut:D Iloista joulun odotusta teille kaikille!Ja mukana arvonnassa tietysti:)

    VastaaPoista
  24. Niin söpöjä... voih... ilman muuta mukaan arvontaa.

    VastaaPoista
  25. Arvontaan mukaan! Hienoja olet tehnyt, itsellä ei tänä vuonna tuollaista viitseliäisyyttä löytynyt..

    VastaaPoista
  26. Ihanat, ihanat enkelit, mielelläni mukana arvonnassa. Teet kaunista.

    VastaaPoista
  27. Kauniita enkeleitä! Mukaan arvontaan...

    VastaaPoista
  28. Söpö on! Se varmaan tahtoisin meidän kuuseen. Hyvää Joulua!

    VastaaPoista
  29. Oi miten ihania enkeleitä ja aivan mahtava blogi. Mielelläni osallistun arvontaan :) Marakatti

    VastaaPoista
  30. Ihanaa enkeliä tavoittelen...

    VastaaPoista
  31. Ihania enkeleitä! Osallistun arvontaan.

    VastaaPoista
  32. Suloisia enkeleitä,osallistun:)

    VastaaPoista
  33. Ihana enkeli. arvonnassa mukana. hyvää joulua! :)

    VastaaPoista
  34. Hauskoja enkuloita! Mukana arvonnassa minäkin.

    VastaaPoista
  35. Osallistun arvontaan.
    Enkelit ovat oikein suloisia!

    VastaaPoista
  36. Voi kuinka mä olisin niin onnellinen jos tua enkeli kotiutuis meille!!! :)

    Mäkin oon mollamaijan ilmeitä kankaalle piirrellyt, mut se projekti on jäänyt sille tasolle :/

    VastaaPoista
  37. Hieno enkeli:)
    arvonnassa mukana totta kai.
    Mukavaa joulua!

    VastaaPoista
  38. Tosi söpöjä enkeleitä! Mä oon nyt illalla tehtaillut eskariopettajille lahjoja, juuri sain valmiiks... Raskasta olla "tonttu", kun pitää yöllä tehdä töitä. :)

    -Heini-

    VastaaPoista
  39. Kiitos tunnustuksesta, lisään blogiini ajan kanssa :) Ja tuon ihanaisen enkelin arvontaan osallistun tottakai!

    VastaaPoista
  40. Ihania enkeleitä. Mukavaa joulun odotusta!

    VastaaPoista
  41. oi, kuinka ihania enkeleitä, kyllä on onnekkaita hoitotätejä!
    Eli, ehdottomasti mukana arvonnassa!

    VastaaPoista
  42. Suloiset ovat enkelisi!

    Rauhaisaa joulunodotusta!

    VastaaPoista
  43. Huokaillen ihastelen kättes töitä! Aivan ihania enkuleita! :D
    Arvonnassa mukana.

    VastaaPoista
  44. Kyllä hoitajat ilahtuvat takuuvarmasti noin hienoista enkeleistä! Mielelläni tulen mukaan arvontaan:) Tsemppiä teille loppuihin jouluvalmisteluihin!

    t. Tuija MM.

    VastaaPoista
  45. Aivan ihania enkeleitä! Osallistun arvontaan!

    VastaaPoista
  46. Mukana arvonnassa, vaikka arpaonneton olenkin. :)

    Milli L.

    VastaaPoista
  47. Hurjan söpöjä enkeleitä, tahtoopi myös mukaan arvontaan!!! Ihanaa Joulunodotusta sinulle ja perheellesi sekä tsemppiä jouluvalmisteluihin ... =)
    -Elina-

    VastaaPoista
  48. Mukana ollaan ihanan enkulin arvonnassa.
    Tiina

    VastaaPoista
  49. Löysin tänne blogiisi vasta tänään, enkä ole kaikkea ihanaa edes ehtinyt vielä tutkiskelemaan. Aivan ihania käsitöitä osaat taikoa! Nuo enkelit ovat todella kauniita! Ehdottomasti haluan mukaan arvontaan! :)

    Hyvää joulua sinulle ja perheellesi!

    Jenni

    VastaaPoista
  50. Ehdottomasti haluan olla mukana kauniin enkelin arvonnassa. T.Tipi

    VastaaPoista
  51. Hei! Ihania enkeleitä. Osallistun siis arvontaan. :)

    Miinukka

    VastaaPoista
  52. Ihanaiset enkelit, niin kauniita!
    Tämä blogisi on lempparini, aivan ihana päivieni piristys! Voi kun arpaonni suosisi minua!

    Riitta-mummi

    VastaaPoista
  53. Ovatpa ihanan hyväntuulisen näköisiä nämä jouluiset enkelisi! Olen ehdottomasti mukana arvonnassa. Rentoa mieltä ja rauhoittumisen hetkiä jouluunne!

    VastaaPoista
  54. Mukana olen ihanan enkelin arvonnassa:)
    Olen muuten ensimmäistä kertaa vierailulla..olet kyllä todella taitava!
    Mannapuuro

    VastaaPoista
  55. Joulunrauhaa ja salaista taikaa!
    Ihania enkeleitä joten pakkohan sitä on osallistua arvontaan!

    VastaaPoista
  56. Suloisia jouluenkeleitä ja tottamaar mukana arvonnassa :) ja hyvää joulun aikaa!

    VastaaPoista