keskiviikko 30. joulukuuta 2009

Potkupussi ja muuta tarpeellista

Löysin äidin kaavojen joukosta potkupussin kaavan ja päätin tehdä sellaisen tuolle meidän tulevalle "kolmoselle". Muistin, että minullakin on tuollainen pussi ollut vauvana. Kahden ensimmäisen lapsen kanssa ei kokemuksia moisesta pussista ole ollut. Saa nähdä, tykkääkö vauva... (Kuvat ovat muuten aivan kamalia valonpuutteesta johtuen, tulispa kesä....)

Ommellessa tuntui kaikki tökkivän... Tai oikestaan ompelukoneen tikki oli jotenkin aivan käsittämättömän huonoa. Pitää varmaan viedä kone taas pitkästä aikaa huoltoon, jotta säädöt saadaan kohdalleen. Kaula-aukonkin jouduin tekemään kolme kertaa, kun kaksoistikki ei kunnolla toiminut. Applikoinnit ovat myös jotenkin suttuisen näköisiä, kun tikki oli epätasaista:(

Norsujen korvat tein irtonaisina, niin niitä voi sitten vauva hypistellä, jos käsi sattuu kohdalle. En ole todellakaan vaaleansinisen ystävä edes vauvanvaatteissa, mutta tämä joustofroteepala löytyi Eurokankaan 5€/kg palalaarista, joten eipä tuolle juurikaan hintaa jäänyt.

Potkupussin kaava: Uudet Käsityöt 3/1992
Vaaleansininen joustofrotee, ruskeat trikoot ja resori: Eurokangas




Tämän imetyspuseron kaavaa kehittelin vaikka kuinka pitkään ja tein myös pari epäonnistunutta koeyritystä. Lopulta onnistuin saamaan aikaiseksi istuvan ja mieleisen imetyspaidan. En ole koskaan pitänyt niistä "poikittaisluukullisista" malleista. Mion ja Fannin imetyksen aikana olen ostanut H&M:n v-aukkoisia paitoja, joissa etumus koostuu kahdesta kappaleesta ja menee edestä ristikkäin. Nyt päätin säästää ja tehdä kaavan, jolla saan sitten edullisemmin mieleisiä paitoja, mekkoja, tunikoita jne... Tuossa yläkuvassa näkyy lähinnä puseron muoto, musta kangas kun imee itseensä valokuvatessa kaiken valon...

Tästä kuvasta näkyy ehkä hiukan tuo etuosan leikkaus. Yritin vaalentaa kuvaa sen verran, että saumat tulisivat näkyviin. Etuosan "resorit" tein samasta trikoosta kuin itse puseron. Resorin sisään tuli Framilon-nauhaa, joka venyy jopa 7-kertaiseksi palautuen alkuperäiseen pituuteensa. Sopii siis hyvin imetyspaitaan.

Ja surkein kuva viimeisenä, mutta pakko mainostaa, että Ottobresta löytyi tosi hyvä naisten legginsien kaava. Sama kaava löytyi myös äitiysmallisena, itse toteutin tavallisena, madalsin vyötäröä reippaasti ja pidensin lahkeet täysmittaiseksi. Näitä tulee varmasti ommeltua kevääksi lisää, sen verran hyvän mallinen tuo kaava oli.


Legginsien kaava: Ottobre 2/2008
Imetyspaidan kaava: oma
Kankaat: Eurokankaan trikoolaarista


Jollen huomenna enää ehdi koneen ääreen, niin toivottelen samalla oikein hyvää Uutta Vuotta!!!

14 kommenttia:

  1. Meillä on ollut unipusseja käytössä lasten ollessa hieman vanhempia, sillä potkivat aina peitot pois ja veneellä oli yöllä kylmä joskus. Hyvin ovat toimineet.

    Ihanan imetyspaidan olet tehnyt.

    Viettäkää mukava vuodenvaihde!

    VastaaPoista
  2. Oih, miten ihana potkupussi! Tykkään tuosta ruskea+vsin yhdistelmästä (samoin kuin ruskea+vpun) ja sitten tietysti noista ihanaisista pilkuista :)

    VastaaPoista
  3. Pehmoiselta näyttää pienen potkupuku :). Ja mukavilta vaikuttavat myös äidin pukineet. Kyllä se on vaivannäön arvoista, kun saa toimivia ja omalta tuntuvia vaatteita...

    VastaaPoista
  4. Tosi suloinen potkupussi ja hyvännäköiset vetimet olet itsellesikin tehnyt :) !
    Meillä oli tytöllä käytössä vauva-aikaan myös unipussi samasta syystä mitä Vekarus kirjoitti ja hyvin toimi meidän pienellä.
    Hauskaa uutta vuotta ja tsemppiä tuleviin ponnistuksiin :) !

    VastaaPoista
  5. Voi miten suloisen näköinen pussukka on <3 Minä taas tykkäsin niistä luukkupaidoista imetysaikana :D Kiitti leggariohje vinkistä, mun pitäis tehdä välihousuja itselle, joten tuo ohje varmaan sopis siihenkin hommaan.

    Hyvää uutta vuotta :) Innolla jään odottamaan ensi vuoden ompeluksiasi!

    VastaaPoista
  6. Alussa ajattelin unipussin olevan vauvalle sellainen turvallisen oloinen "pesä". Vauvathan rauhoittuvat ja nukkuvatkin usein paremmin esim. kapalossa. Jos tuo toimii, niin sitten voisi tosiaan tehdä isompiakin kokoja. Meilläkään lapset eivät ole halunneet pitää peittoja päällään. Mio alkoi vasta 2-vuotiaana huolia peiton, mutta Fanni ei edelleenkään... Tosin meillä on kyllä tosi lämmin asunto...

    Hanna, itsellenikin ompelin nuo leggarit juuri housujen alle tähän hätään kun pakkaset iskivät.

    VastaaPoista
  7. Tosi suloinen tuo potkupussukka :) Ei ainakaan kuvasta huomannut että olisi aplikoinnissa mitenkään suttuista tikkiä.. Tuli mieleen, että mun koneessa auttoi kun putsasin kunnolla sen alilankakotelohässäkän ja vaihdoin uudet neulat, myös kaksoisneulan. Ne kuluu tosi nopeasti ihan surkeiksi..

    Onnea uudelle vuodelle! :)

    VastaaPoista
  8. Oikein hyvää ja onnellista uutta vuotta 2010 sinulle ja perheellesi!!

    VastaaPoista
  9. Ihania norsuja. Tuo potkupussi olis kyllä kätevä öisin, etenkin jos tarvii vaippaa vaihtaa!

    VastaaPoista
  10. Ihan oli minulta mennyt ohi tuo perheenlisäys uutinen. Onnea! Ihania ompeluksia olet taas tehnyt.

    Oikein hyvää alkanutta vuotta ja vuosikymmentä teidän perheelle!
    -kisu-

    VastaaPoista
  11. Hyvää Uutta Vuotta teillekin kaikille:)

    VastaaPoista
  12. Ihania norsuja! Meillä unipussi on ollut tosi hyvä kapistus ja sen avulla pysyy lisäksi peittokin hyvin päällä, kun vauvan huoneessa on aika viileää. Hyvää uutta vuotta! :)

    VastaaPoista