sunnuntai 31. tammikuuta 2010

Vaaleanpunaista

Ensinnäkin, hurjan paljon kiitoksia viime postauksen onnitteluista!!! Täällä totutellaan taas sinappikakka-vaipparalliin... Ukkeli vaikuttaa kuitenkin aika leppoiselta ja tyytyväiseltä tapaukselta (koputtaa puuta..). Ulos ei vielä pakkasten takia olla päästy ja tuntuu, että mökkihöperöksihän tässä ihan tulee.

Vähän olen kuitenkin tässä viikolla ehtinyt ompelemaan. Eipä liene vaikeaa arvata, minkä väriset langat saumurissa oli laitettuna... Aloitin siis tuhoamaan vaaleanpunaisia kankaita. Vaaleanpunainen ei todellakaan ole mikään suosikkivärini, mutta tarvitseehan Fanni välillä jotain ihan tyttövaatetta, ettei aina isoveljen vanhoissa tarvitse kulkea:)

Ensimmäisenä nappasin käsittelyyn syksyllä Pikku-Auringosta ostamani Hilcon kukallisen samettikankaan. Kaava on oma, lukuunottamatta taskua, jonka mallin nappasin jostain 2009 Ottobre-lehdestä. Housuihin piti saada yhteensopiva pusero ja sen ompelin ruskeasta trikoosta, jottei tulisi liian imelä yhdistelmä. Resorit ja tikkaukset vaaleanpunaisella ja eteen tuli applikoitua tuollainen kesäinen valas:) Idea tuohon valaaseen tuli yhdestä postikortista, jossa oli tuollainen kukallinen valas yksivärisellä taustalla.

Valaspaita
kaava: oma
kangas: Eurokankaan tummanruskea trikoo
resori: Myllymuksut
applikaatio: Hilco sametti, Pikku-Aurinko

Sammarit
kaava: oma, tasku Ottobre
kangas: Pikku-Aurinko, Hilco
resori: Myllymuksut

Ja tässä siis vielä kuva taskusta...

Alunperin tarkoituksena oli ommella Fannille iso pino sisähousuja. Meidän neidillä (2v. 9kk) kun on tässä jo 9kk ollut niin paha uhmis, ettei tuo pottailu kertakaikkiaan ole onnistunut. Ollaan lahjottu tarroilla, xylitolkarkeilla ja nyt viimeisimpänä jopa Fazerin sinisellä... Mutta eipä kelpaa sekään meidän kiukkupussille! Hän vain toteaa, että "mene ite"!!! Pari kertaa ollaan kokeiltu vaan olla ilman vaippaa, mutta ne kokeilut ovat päättyneet reilun viikon jälkeen, kun Fanni ei kertaakaan ole mennyt potalle ja pyykkivuori on ollut valtava...

Fanni osasi jo 1v. 2kk ikäisenä tehdä asiansa pottaan, mutta sitten hän oppi kävelemään ilman tukea, eikä halunnut yhtään istuskella. Sitten alkoikin ensimmäinen uhma ja perään tämä toinen...

Nyt sitten kuitenkin päätin yrittää vielä kerran ottaa vaipan pois. Siispä ompelin mm. parit Saimi-pöksyt ja vähän leggareita vaihtohousuiksi. Nyt kun tuon vauvan kanssa ei pyykkiäkään ehdi ihan koko ajan pesemään. Otan muuten ilomielin vastaan kaikenlaisia pottailuvinkkejä!!

Housut
kaava: Ottobre 1/09 (Saimi)
kankaat: Eurokankaan joustofrotee (v.pun. ja marjapuuro) palalaarista
resori: Myllymuksut, v.pun. trikoo Jätti-Rätti


Tällaisen setin ompelin pikaisesti Eurokankaan palalaarista löytämästäni trikoosta.

Pallopusero ja leggarit
kaava: oma
leggarien kaava: Suuri Käsityö 1/09
kangas ja resori: Eurokangas
samettinauha: Singer

Eteen ompelin ruskeaa samettinauhaa, rusetin ja puisen napin.

Ja parit joustofrotee-leggaritkin tuli vielä ommeltua. Noiden tummempien väri on tässä kuvassa ihan vääristynyt. Ne on siis ommeltu samasta marjapuuron värisestä joustiksesta kuin ylempänä olevassa kuvassa näkyvät Saimi-housut. Oli muuten tosi lörppöä kangasta ja hankalasti ommeltavaa, mutta jotenkin pidin tuosta väristä. Tosin noissa Saimi-housuissa harmitti, kun en tajunnut ennen kankaan leikkaamista tarkistaa, että löytyykö kangaskätköistäni siihen sopivaa resoria. No eipä tietenkään löytynyt, joten laitoin sitten vaan vaaleanpunaista trikoota... Jollen olisi kangasta jo ehtinyt leikkaamaan, olisin tehnyt ilman resoria...

Leggarit
kaava: Suuri Käsityö 1/09
kankaat: Eurokangas palalaari


Nyt pitää mennä vaipanvaihtoon...

Ilona

27 kommenttia:

  1. Kivan näköisiä vaatteita melkoinen kasa! Tuosta pottailusta... Itsellä ei vielä kokemusta muuta kun töistä, mutta mahtaisiko harkkahousuista olla apua? On niin kuin pikkarit mutta vahingon sattuessa ei kastu kaikki vatteet. Tsemppiä harjoitteluun!

    VastaaPoista
  2. Tosi kivoja vaatteita taas :) Erityisesti tykkään noista suloisista sammareista.

    Meillä pidettiin aikanaan pottailussa parin-kolmen kuukauden tauko. Annettiin potan olla paikallaan, mutta ei mainittu siitä sanallakaan. Sitten alettiin pikkuhiljaa pottailut uudestaan. Ei kannata tehdä pottailusta valtataistelua. Sen taistelun kyllä häviät ;) Ehkä lopullinen vaipoista luopuminen kannattaisi muutenkin ajoittaa kesäisempään aikaan, jolloin vaatteita on vähemmän. Ei teidän neiti vielä niin iso ole, että hänen tarvitsisi olla kuiva.

    VastaaPoista
  3. Suloisia vaatteita kunnon pino! :)
    Onnittelut pienokaisesta!

    VastaaPoista
  4. Tosi soöpöjä vaatteita, eritoten tuo pilkullinen oli nyt jotenki minun mieleen :) Mukavia vauvantuoksuisia päiviä!

    VastaaPoista
  5. Onpas taas kivoja ompeluksia! Minä taas rakastan vaaleanpunaista :)
    Tsemppiä pottailuun, neuvoa en osaa, kun meillä viel edessä nuo "ihanuudet" :D

    VastaaPoista
  6. Ihania vaatteita!:) Linkitän blogisi omaani, tule huikkaamaan jos se ei sovi sulle:)
    Tuosta pottailusta; mä näin joskus sellasia potan pohjaan laitettavia tarroja, jotka siis liimataan potan pohjalle, ja kun sinne pissaa, kuva tulee näkyviin:) Tai mitä jos aina lukis sadun/laittas satukasetin/tois potan telkun eteen olkkariin/laittas lempimusaa/ jotain muuta mukavaa sijaistoimintaa, että se potalla istuminen ei oliskaan se pääpointti, vaan se vaan tulis siinä samalla? Mutta niinkun joku tossa aiemmin jo sanokin, ei vielä oo mikään hoppu, vaikka ei vielä kuiva oliskaan:)Aika usein muksut rupee vaan tekeen juttuja sitten kun on itse siihen valmiita;)

    VastaaPoista
  7. Oletpas ollut ahkera! Ihania vaatteita! Meilläkin odotellaan kesää, jos pottailu sit onnistuis! ;)

    VastaaPoista
  8. Aivan ihania vaatteita taas. Varsinkin nuo sammarit ja valaspaita, ai että kun voikin olla ihanat!

    VastaaPoista
  9. Aivan ihania vaatteita!
    Pottailusta sen verran, onkos tuttavapiirissä suht samanikäistä lasta, joka käy jo potalla? Meinaan vaan, että meillä innostuttiin potalle ihan yhtäkkiä, kun saman ikäinen serkkutyttö oli silloin kylässä ja kävi potalla...oma tyttö (olivat silloin hieman yli 2 vee) katseli pottajuttuja ja halusi myös pissiä pottaan kun kaverikin! Ja vähän siinä sitten oli sitäkin, että kun se mokoma pissaa HÄNEN pottaansa, että vähän kateuttakin mukana ja piti kai "kastaa" potta omaksi :D En tiiä, mutta siitä toisen innoittamana se sitten pikkuhiljaa lähti.
    TV:Katja

    VastaaPoista
  10. Oi minkä blogin löysin lähtiessäni metsästämään aplikointi juttuja....jos kokeilis osaisko sellaisia tehdä! Aivan ihania vaatteita olet tehnyt! Vauva onnitteluja!!!

    VastaaPoista
  11. Heippa vaan! Ja kiitoksia vinkeistä, osaa ollaankin jo aiemmin kokeiltu.

    Heidi, harkkahousuja meillä on muutamat, mutta neiti sai raivokohtauksen kun yritin niitä pukea, niissä kun ei ollut Puuha-Peten kuvaa. Arvaa pelkäänkö sitä päivää kun Pampers vaihtaa housuvaippojen kuvan...

    Maria, olet kyllä oikeassa. Valtataisteluhan tästä on jo tullutkin. Pitkiä taukoja ollaan kyllä pottailussa pidettykin, mutta neidin periaate pitää... Ehkä sitten vaan lykkään tuonne keväämmälle...

    Saara, ihana tuo tarra-vinkki:) Pitääpä kokeilla. Satuja, lauluja yms.. ollaan kokeiltu, tuloksetta. Joulukalenterin avulla sain Fannin kerran päivässä potalle. Muuten ei luukkua saanut avata. Olisi pitänyt ostaa kalentereita koko vuodeksi:) (Ja toki saat linkittää!)

    Katja, meillä on tuo reilu vuotta vanhempi isoveli, joka käy vessassa, mutta eipä ole Fannia innostunut. Sinänsä erikoista, sillä Fannilla on kaikissa muissa asioissa hirveä hinku tehdä kaikki samat asiat kuin isovelikin. Hän onkin monessa asiassa paljon omatoimisempi kuin isoveljensä. Tuntuu vaan että tämä potalla käymättömyys on periaatekysymys..

    Eipä meidän poikakaan oppinut päiväkuivaksi kuin vasta 3-vuotiaana, mutta hän sentään suostui istahtamaan potalle. Mutta kuivaksi opittuaan ei kyllä noita vahinkoja juurikaan ole sattunut.

    Ja äitini mukaan minäkin olin n. 3-vuotias kun vaippa jäi pois... Joten eipä tässä mitään hätää ole:) Ja osaapahan tyttö hakea kaapista vaipan ja vaihtaa sen itse.

    VastaaPoista
  12. Ai niin ja hanna, kiva kun löysit tiesi tänne:)

    VastaaPoista
  13. Voi miten herkullisen värisiä vaatteita ja paljon :) Ja vielä en ole vauvastakaan onnitellut, joten onnea miljoonasti. Kaunis on pieni nyytti!

    VastaaPoista
  14. Voi miten hienoja vaatteita oletkaan ommellut! Ihana tuo pilkkupaita missä se samettirusetti ;)

    Mulla on ollut niin pitkä tauko tässä bloggaamisessa etten enää ole varma olenko onnitellut sinua "pienestä" miehestä! Jos olen niin onnittelen uudelleen! Onnea!

    VastaaPoista
  15. Oletpas ehtinyt paljon ommella ihanuuksia :) Ihana tuo valas ja tosi kiva tuo musta samettirusetti tuossa paidassa.
    Minulla ei paljon pottavinkkejä ole, ehkä kannattaa odotella suosiolla kevättä ja vähäisempää vaatetusta :)

    VastaaPoista
  16. Ei meidänkään 2,2v. suostu potalle enää saatikka olemaan ilman vaippaa...kun kysyn laitetaanko pikkuhousut vastaukseksi tulee eiei paippa! Että se siitä sitten.

    VastaaPoista
  17. Ihania vaatteita kaikki!
    Olet ollut kyllä ehtiväinen ;)

    VastaaPoista
  18. Aivan ihania vaatteita!

    Meillä esikoinen oppi päiväkuivaksi reilun vuoden ikäisenä ja yökuivaksi alta kahden. Toista ei olisi voinut vähempää kiinnostaa kun oli niin kova meno päällä koko ajan. Monta kuukautta minäkin yritin kaikilla konsteilla ja kun pottailusta meinasi tulla valtataistelua, päätin luovuttaa. Laitoin vaipan takaisin ja sanoi, että pissi sitten vaippaan, jos se on kivempaa. Siitä meni muutama viikko, niin tyttö päätti itse ruveta käymään potalla. Kolmannen kanssa opinkin jo odottamaan, että tyttö haluaa itse mennä potalle. Ja niin hänkin pikku hiljaa "itsekseen" oppi päiväkuivaksi ja kohta otetaan yövaippakin pois, kun on lähes joka yö kuiva. Meillä tietysti kolmannen kanssa suurena apuna ollut päiväkoti, jossa potattavat kaikkia säännöllisesti.

    Mietin, että nyt ei varmaan ole teidän kohdalla paras aika kuivaksi opettelulle, kun on vauvakin juuri syntynyt. Monestihan perheen edellinen kuopus taantuu hetkeksi aikaa vauvan syntymän jälkeen. Joten minä antaisin kulkea vaipoissa ja kokeilisin lähempänä kesää uudestaan. Kesällä kun ei pyykkiäkään sitten tule niin paljoa, kun voi kulkea mekoissa ja hameissa, niin parhaimmassa tapauksessa menee vain pikkupöksyt vaihtoon!

    Kyllä tyttö kuivaksi oppii, ei vain vielä koe itse olevansa valmis. Eihän meistä aikuisista enää kukaan vaipoissa kulje. :)

    Tulipas tekstiä.. mukavia talvipäiviä koko perheelle ja muistakaa nauttia pienestä ihmeestänne! :)

    VastaaPoista
  19. Oletpas ollut ahkera ja ehtinyt ommella paljon vaatetta! Tosi kiva tuo valas aplikaatio ja ihana tuo tasku sammareissa, jännä miten pienillä jutuilla saa niin eri ilmettä aikaan :)

    VastaaPoista
  20. Ihania vaatteita ja settejä tytölle <3

    Ennenkaikkea lämpimät onnittelut perheen lisäyksen johdosta!

    VastaaPoista
  21. Ihania vaatteita olet taas ommellut! Sinulta on aina kiva hakea inspiraatiota.

    Pottailusta sen verran, että meidän kuopus ei innostunut siitä ollenkaan. Jätettiin potta suosiolla nurkkaan ja Poju innostui istumaan pöntölla kuten isommatkin. Vielä hän ei ole kokonaan ilman vaippaa(2,5v)mutta vähitellen edistystä tapahtuu. Olen samaa mieltä kun edellä, ei kannata hermostua asiasta varsinkaan nyt kun teillä on uusi pieni talossa. Vähitellen ja hitaasti asia etenee.

    Ihanaa vauvantuoksuista aikaa Sinulle!

    VastaaPoista
  22. Ihania ompeluksia.
    Tuosta pottajutusta sanoisin että se mistä tehdään suuri kysymys niin lapsi vaistoaan ja joskus voi juuri kieltäytyä siitä mutta sitten monesti ne asiat vaan saattavat yht äkkiä ratketa esim niin että joku toinen lapsi näyttää esimerkkiä kerhossa tai jossakin jolloin lapsi itse saa ratkaista jutun.En tiedä saiko täsät soperruksesta mitään tolkkua mutta tarkoitan että monesti asiat sitten vaan ratkeavat itsestääm.
    Tiina

    VastaaPoista
  23. Että olet ollut ahkera! Tosi ihania asuja kaikki:)

    VastaaPoista
  24. Moikka vaan taas:)

    Mukava kuulla, etteivät kaikkien muidenkaan lapset ole innostuneet pottailusta:)

    Ja esikoisesta jo opinkin olemaan murehtimatta tuota pottailua. Silloin tuli asian kanssa hätäiltyä, kun oli ensimmäinen lapsi ja neuvolaterkkari oli aivan ihmeissään, kun 1,5-vuotisneuvolassa sanoin, ettei poika vielä istu potalla. Hänen mielestään lapsen olisi jo silloin pitänyt olla lähes päiväkuiva! Ilmeisesti hänellä itsellään ei noita lapsia ole... Mutta silloin siis tuputin pojalle pottaa vähän liiankin kanssa.

    Nyt tytön kanssa olen ottanut asian ihan rauhallisesti välittämättä terkkarista:) Kun olimme Fannin 2,5-vuotisneuvolassa, terkkari hieman ihmetteli potattomuutta, mutta kun Fanni siellä sitten vetäisi 40min. uhmaraivokohtauksen, hänkin sanoi, että kannattanee odotella, kunnes tuo pahin uhmaikä menee ohi...

    Ehkäpä siis siirretään asiaa vielä tuonne keväämmälle..

    Kiitoksia kaikille vinkeistä!!

    VastaaPoista
  25. Voi kuinka paljon ihania olet taas ommellut! Tuo vaaleanpunapilkullinen, jostain kumman syystä, hullannutti mut ihan täysin!
    Ja ehdottomasti kun muutetaan Turkuun saat musta kankaiden tilauskaverin! Se ostolakko oli (miehen erään kommentin mukaan) siihen asti et muutetaan. ;)

    VastaaPoista
  26. Aivan ihania ompelujuttuja...

    Ensimmäistä kertaa vierailulla, eksyin jostain vaan ja kannatti. Todella paljon onnea perheen lisäyksestä.

    Meillä kans oli aluksi tytön kans taistelua pottailun kanssa. Päätettiin antaa asian olla... ehkäpä se auttoi ettei turhaan hoputettu. Niinpä hän itse halusi olla ilman vaippaa n. 2vuotiaana(vahinkoja kyllä sattui). Meillä innostui käymään "rinkulan" avulla AIKUISTEN pöntöllä. Sen jälkeen kylläkin pisut tehnyt vaihtelevasti pottaan/pönttöön.

    Ihanaa ystävänpäivän iltaa

    VastaaPoista
  27. NorppaStiina, hyvä juttu, saadaan sitten noita postareita puoliteltua:)

    Lumo, kiva kun eksyit kurkkaamaan:)

    VastaaPoista