lauantai 30. lokakuuta 2010

Samsam, hän oma sankarimme on...

Meidän poika tykkää Samsamista. Tiedättehän, tuosta supersankarista, joka seikkailee myös Pikku-kakkosessa. Tämän postauksen Samsamin esikuva ei kuitenkaan ole tuo animaation kaveri, vaan Leppis-lehden samaisesta sankarista kertova sarjakuva.

Siinä Samsam on kapeakasvoisempi ja isosilmäisempi kuin tv-versiossa.

 Kaikki lähti siitä, kun löysin tuon harmaan tähtitrikoon Eurokankaan palalaarista. Pian se siirtyi "miksi ihmeessä olen tuonkin kankaan ostanut" -hyllylleni. Harmaa kun ei ole suosikkejani yhtään. Eli pyjamaksi vaan! Ensin ajattelin applikoida jonkun avaruusaluksen, mutta sitten muistin Samsamin. Mio oli jo aiemmin toivonut pilvipaitaa, johon tulisi tuon kyseisen sankarin kuva. En ole kuitenkaan uskaltautunut applikoimaan JNY:n kalliiseen kankaaseen hahmoa, jolla on silmät, kun juuri pienten osien applikointi on ollut hieman hankalaa. Siispä tähän oli hyvä harjoitella.

 Tähän asti olen aina applikoinut tavallisella paininjalalla, mutta koska blogeissa on kovasti kehuttu läpinäkyvää paininjalkaa, ajattelin kokeilla moista. Ja kylläpäs oli helppoa!!! Siis juuri noiden pienten osien applikointi. Ihan vaan laiskuuttani en aiemmin ole paininjalkaa vaihtanut ja turhaan purkanut ja kiukutellut...

Paidan selkäpuolelle pääsi viittoineen lentelemään Samsamin paras ystävä Nalle. Tuohon ekassa kuvassa näkyvään planeettaan en tässä yöpuvussa oikein jaksanut panostaa, kunhan nyt tuli tehtyä joku alusta, jolla Samsam seisoo.. Nyt sitten uskaltaudun pilvikankaaseenkin applikoimaan:)

Tähtitrikoo: Eurokangas palalaari 
Applikoinnit: sekalaisia velour- frotee- ja trikootlkkuja
Kaava: Ottobre 6/09

Hyvää viikonloppua!
Ilona

23 kommenttia:

  1. Oletpa kyllä taitava applikoimaan! Mistä olet muuten hommannut läpinäkyvän paininjalan?

    VastaaPoista
  2. Riika, se tuli ihan ompelukoneen mukana muiden tarvikkeiden joukossa. Mutta kaipa niitä ihan ompelutarvikeliikkeistä saa, jollei sellaista ole tullut koneen mukana.

    VastaaPoista
  3. Aivan upea! Tuollaisessa pyjamassa varmasti tuntee itsensäkin supersankariksi =)

    VastaaPoista
  4. Ihana! Kelpaisi kyllä ihan päivävaatteeksikin tuo paita. Ei raaskisi peiton alle piilottaa ;)

    VastaaPoista
  5. Vau! Upea! Hienosti sopii tähtikankaalle Samsam.

    VastaaPoista
  6. Loistava idea ja niin siistiä jälkeä. Meilläkin Leppiksestä luetaan Samsamia.

    VastaaPoista
  7. Ihana :) Niin aplikaatio että toi tähtikangaskin!

    VastaaPoista
  8. Hieno Samsam. Minusta tuo tähtikangaskin on kivaa etenkin tuon värikkään Samsamin kanssa.

    VastaaPoista
  9. Aivan ihana ja onnistunut aplikointi! Musta toi kangaskin on aivan mahtava ja punaiset resorit käy mielettömän hyvin.

    VastaaPoista
  10. Hieno kokonaisuus! Komppaan aiempia, harmi piilottaa peittojen alle, mutta helpottaa varmasti nukkumaanmenoa:)

    VastaaPoista
  11. Wau, tosi taitava oot applikoimaan! Mulla on ollut hankintalistalla jo ikuisuus se läpinäkyvä paininjalka!

    VastaaPoista
  12. S-U-P-E-R-kiva kokonaisuus! :)

    VastaaPoista
  13. Iso VAU! Todella hieno pyjama.

    VastaaPoista
  14. Sii ihana, sekä tuo trikoo että aplikaatio ja varsinkin tuo aplikaatio!

    VastaaPoista
  15. Kiitoksia kommenteista! Poikakin tykkäsi yöppäristään:) Eikä tuo harmaakaan enää näytä niin harmaalta...

    VastaaPoista
  16. Aivan sairaan hieno! Sä olet taitava aplikoimaan. Omat ei ikinä ole noin siistejä, vaikka kuinka tekis kieli keskellä suuta...
    Ja kivan kangaslöydön olet taas tehnyt. :)

    VastaaPoista
  17. Voi vaude mikä yypi!! Huippu hieno ja tosi siististi olet applikoinut kyllä :)

    VastaaPoista
  18. Ihailen sinun aplikaatioitasi :)

    VastaaPoista
  19. Vau, tämä setti on niin iloisen pirteä :)

    VastaaPoista