perjantai 18. syyskuuta 2015

Kouluvaatetta tytölle

Olin loppukesästä suunnitellut ompelevani uusia koulu- ja päiväkotivaatteita lapsille, mutta sitten tulikin kaikenlaista muuta ja ompelu jäi. Nyt olen sitten pikkuhiljaa yrittänyt aktivoitua tekemään jotain lasten vaatepulalle.

Tämä pusero oli pitkään meidän tytön lemppari. Siihen asti, kunnes hän täytti keväällä 8... Siitä saakka olin luvannut ommella hänelle 8-paidan.


Tällä kertaa puserosta tuli vähän baseball-henkinen. Puseron etu- ja takaosa ovat vaaleanpunaista trikoota ja hihat meleerattua tummanharmaata trikoota.  Numero on samaa kangasta kuin hihat. Kaavana Ottobren Pupunen koossa 140cm.


Kaveriksi ompelin housut harmaasta joustocollegesta. Kaavana Ottobren 4/2011 Superstretch Schoolgirl koossa 134cm. Pituutta tosin lisäsin varmaan 10cm.


Housuissa on takataskut ja tikkauksia siellä täällä (ohjeen mukaan).


Puseron numeron tein kaksinkertaisena. Alla on valkoinen trikoo, jonka kiinnitin liimaharsolla puseroon. Päälle kiinnitin niin ikään liimaharsolla harmaan numeron, jonka tikkasin läheltä reunoja vaaleanpunaisela langalla, joustavalla suoralla ompeleella. Valkoinen trikoo saa sitten käytössä käpristyä reunoista.


Tässä nyt näkyy vielä tuo puseron malli. Tosin jotenkin olen onnistunut sen vähän vinosti pääntien kohdalta asettelemaan...

Ja tässä housujen malli edestä..


.. ja takaa. Tuossa erottuvat nuo tikkauksetkin hiukan paremmin.


Eurokangas-reissulla tyttö nappasi palalaarista myös huivikankaan, joka sopii kivasti tämän asun väreihin.


Siitä syntyi pompulahuivi viileisiin syysaamuihin.


Mieleinen asu tästä tuli ja pääsee varmasti käyttöön.

Kaiveltiin kahden nuoremman lapsen kanssa kangaskaapista mieluisia kankaita ja mietittiin, mitä niistä pitäisi ommella. Nyt olohuoneessa on pari kangasvuorta odottamassa ompelua, joten käyn nyt niiden kimppuun:)

Mukavaa viikonlopun alkua!
Ilona

7 kommenttia:

  1. Ihana asu nuorella neidillä. Huivi kruunaa kokonaisuuden.

    Vakkari

    VastaaPoista
  2. Tosi kiva kokonaisuus, tykkään :) Tosi hienoja noi housujen taskut ja tikkaukset

    VastaaPoista
  3. Ihana asu! Tulin ensimmäistä kertaa vierailulle blogiisi, jään heti lukijaksi niin löydän toistekkin :)

    VastaaPoista
  4. Ihana asu! Tuo applikaatio on ihan älyttömän hieno ja mahtava idea! Tiedätkö, hipelöin tuota samaa kangasta ek:ssa, mutta en keksinyt mitä siitä olisin tehnyt. Tuo huivi on älyttömän hieno.

    VastaaPoista