tiistai 19. huhtikuuta 2016

Pompulahuiveja

Muutama huivi jäi syksyisessä päiväkodin naistenillassa vielä myymättä ja olen nyt naputellut ne sekä toriin että huutikseen.





Terkuin,
Ilona

torstai 14. huhtikuuta 2016

Kesäistä kummitytölle

Kummitytöllä oli joku aika sitten nimpparit ja viikonloppuna ollaan menossa kyläilemään heille. Pulaa on kuulema t-paidoista ja sopivan kapoisista leggingseistä, joten niitä sitten ompelin.


Kaivoin esille Ottobren Hoops -kaavan ja pienen palan kukkatrikoota. Trikoo on löytynyt Jätti Rätin paloista ja se on todella hyvän laatuista.


Ompelin myös joustofroteesta parit leggingsit, jotka sopivat väreiltään t-paitaan. Kaava on oma.


Koska tyttö on myös kova pupu-fani, ompelin myös pupu t-paidan. Tämäkin kangas on Jätti Rätin paloista. Viime kesänä satuin kadulla näkemään yhdellä tytöllä valmisvaatteen tästä samaisesta trikoosta, mutta valmistajasta minulla ei ole tietoa..


Vihreät leggingsit sopivat hyvin myös tämän t-paidan kanssa.


Pupu-trikoota jäi jäljelle pieni palanen ja ompelin siitä omalle tytölle topin, muokaten Ottobren ilmaiskaavaa. Harmaa resori ei todellisuudessa ole ihan noin tumma kuin miltä se kuvassa näyttää. Puput oli painettu kankaalle sen verran vinoon, että kangasta ei voinut leikata kuvion mukaan..

Samaa trikoota löytyy kaapista vielä sinisenä, ehkäpä sekin päätyy vielä kesävaatteeksi..

Mukavaa loppuviikkoa!
Ilona

torstai 7. huhtikuuta 2016

Kevätpörriäinen

Tämän Marimekon Pörriäinen-trikoon olen ostanut vuosia sitten huuto.netistä. Ostin sen aikoinaan esikoiselle ja ompelinkin hänelle siitä paidan, joka löytyy täältä melkein seitsemän vuoden takaa. Tuolloin olin vasta aloittanut trikoovaatteiden ompelun. Olen kyllä aina ommellut paljon, mutta lähinnä joustamattomista kankaista. Lasten myötä kuitenkin innostus trikoovaatteiden ompeluun heräsi ja sillä tiellä ollaan yhä.

Nyt vihreää Pörriäistä oli sen verran vielä jäljellä, että sain ommeltua myös pikkuveljelle puseron.


On tämä sitten vaan niin ihanan keväinen kuosi!


Kaava ja koko on sama kuin pari postausta alempana olevissa paidoissa.

Kaapissa on vielä metrin pala pinkkiä Pörriäistä. Täytyy varmaan piakkoin käydä senkin kimppuun.

Ilona

tiistai 5. huhtikuuta 2016

Arvottu!



Pienen pika-arvonnan palkinto on arvottu ja tällä kertaa onni suosi Marikaa.


Loput tuotteet lähtevät huutikseen ja toriin, kunhan ehdin niitä sinne näpytellä:)

Ilona

lauantai 2. huhtikuuta 2016

Suihkulakkijääkarhut ja arvontamuistutus

Arvonta-aikaa on vielä sunnuntai-iltapäivään asti jäljellä. Käy kurkkaamassa täällä!

Kesällä tarttui Jätti Rätin trikoolaarista mukaan burgundin värinen siilitrikoo (siinä vaiheessa en vielä tiennyt, että kyse oli Noshin trikoosta). Kuvio ei niinkään miellyttänyt, mutta laatu tuntui niin hyvältä, että palanen lähti mukaan. Kotona sitten tiedustelin kahdelta nuoremmalta, kumpi tästä haluaisi itselleen vaatteen. Tyttö 8-v. sitten tokaisi, että: "Mä en mitään suihkulakkijääkarhuja halua paitaani!". Selitin, että ne ovat siilejä. Tosin kyllä mulla itselläkin hetken kesti ennenkuin tajusin, ettei kyse ollutkaan karhuista.. No, pikkuveli halusi kuitenkin siilipaidan.. Olin leikellyt kankaan jo syksyllä, mutta ompelu oli jäänyt vaiheeseen...


Samalla löytöretkellä silmiini osui pari muutakin valmiiksileikeltyä paitaa ja ompelin nekin loppuun samalta istumalta.


Tämä Tenavat-trikoo löytyi myös Jätti Rätistä.


Tämän Mjukatygerin(?) trikoon olen joskus vuosia sitten ostanut Marialta. Minun piti ommella siitä esikoiselle paita, mutta hän on ehtinyt jo tällä välin 10 vuoden ikään, joten siitä tuli paita pikkuveljelle. Kaikissa puseroissa olen käyttänyt Ottobren 6/13 Mr. Bear -kaavaa koossa 116cm. Hyvä kaava hoikalle lapselle.

Aurinkoista viikonloppua!
Ilona

keskiviikko 30. maaliskuuta 2016

Pika-arvonta lukijoille! Arvonta-aikaa sunnuntaihin asti!

Järjestimme viime syksynä päiväkodin vanhempaintoimikunnan kanssa naistenillan. Paikalla oli tuote-esittelijöitä, sisustus- ja käsityötuotteiden myyjiä, hieroja, jalkahoitaja jne... Olin itsekin myymässä pienimuotoisella panoksella ja ihan mukavasti tuotteet löysivät uusia omistajia. Jotain vielä jäikin ja ennenkuin laitan ne myyntiin, ajattelin arpoa teidän lukijoiden kesken yhden tuotteen.

Kirjoita kommenttikenttään, minkä tuotteen valitsisit, jos arpaonni sattuisi kohdalle. Jos sinulla ei ole omaa blogia, jonka kautta tavoitan sinut, laita viestiin myös yhteystietosi. Arvonta on tällä kertaa tarkoitettu lukijoille. Lukijaksi saa toki liittyä myös arvonnan aikana.
Arvonta päättyy jo sunnuntaina 3.4. klo 16.

Palkinnon voi valita seuraavista:


1. Ruusukepipot: ylemmät kokoa 49-51cm, alemmat 52-54cm



2. Pipot: Lada 46-48cm, muut 49-51cm


3. Pikkukukkarot: koko n. 10,5cm x 12,5cm


4. Kokeshi-kukkarot: koko n. 11,5cm x 13,5cm (kierrätyskankaasta)


5. Kokeshi-roikottimet: iso roikotin esim. avaimenperäksi, kassiin tms.. (kierrätyskankaasta)


6. Maatuska-avaimenperät

7. Pöllöavaimenperät

8. Kukkapinnit

9. Mansikkapinnit

10. Pinnit

11. Pinnit

12. Avainnauhat turvasoljella (aikuisten)


13. Avainnauhat turvasoljella (aikuisten)

14. Avainnauhat turvasoljella (lasten)

Terkuin,
Ilona

maanantai 28. maaliskuuta 2016

Paranneltu Ooby Dooby

Ompelin viime syksynä vanhimmalle lapselle nämä housut. Kaava osoittautui sellaisenaan sudeksi, mutta arvelin sen kuitenkin olevan kehityskelpoinen. Piirsin kaavan uudelleen koossa 134cm ja valitsin pituudeksi 140cm, vaikka poika onkin jo lähemmäs 150cm ja pitkäsäärinen.

Nyt housuista tuli oikein hyvät, mukavan rennot.


Tässä näkyy, että ovat edelleen yläosasta väljät, kuten tarkoitus kaavassa onkin.


Vyötärönyöreinä olen käyttänyt trikookudetta (oliskohan ontelokudetta..?).


Vetoketjutaskut ovat tämänikäisen vaatteessa näppärät, ettei omaisuus leviä sinne tänne...


Tässä tasku näkyy vähän lähempää. Siitä kun ei Ottobressa oikein kunnon kuvaa ollut.


Poika on ollut housuihinsa oikein tyytyväinen ja näitä pitää kuulema tehdä vielä lisää.

Pääsiäislomalla sain pitkästä aikaa jotain ommeltuakin, niistä myöhemmin, kunhan ehdin ensin kuvaamaan. Pienimuotoista kevätarvontaakin on tulossa lukijoille, joten pysykäähän kuulolla:)

Terkuin,
Ilona