lauantai 28. marraskuuta 2009

Yöpukuja liukuhihnalta...

Enpä ole juuri viimeisen viikon aikana päässyt ompelukoneen ääreen, kun kaikki illat ovat menneet töissä ja päivät lasten kanssa kotosalla. Aina, kun on pienikin hetki ollut aikaa, olen ommellut lapsille yöpukuja. Kauhukseni totesin, että Mionkin kaapista löytyi pyjama kokoa 86/92cm ja se on ihan ollut käytössä!!! On se varmaan reilua kokoa, mutta kuitenkin. Uusimman Ottobren kaavalla olen nyt ommellut hänelle 110cm yöpukuja ja nekin ovat ihan sopivia. Pitää ottaa käyttöön 116cm, niin jää edes hiukan kasvunvaraa.

Olin suunnitellut käyttäväni perjantain siivoamiseen ja pyykkäämiseen, jotta lauantaina pääsisin pitkästä aikaa kunnolla kankaiden kimppuun, mutta toisin kävi. Torstai-illalla iski kunnon vatsatauti, joka oikeastaan vasta nyt alkaa helpottaa... Eipä tuo vatsatauti koskaan mukavaa ole, mutta näin loppuraskaudesta se kyllä vetää voimat aika minimiin... Luulen, että otan tämänkin päivän vielä levon kannalta.

Tulin nyt kuitenkin laittamaan kuvan näistä yöppäreistä, jotka viikolla sain valmiiksi. Muista laittelen sitten kuvia, kun jaksan innostua valokuvaamaan. En todellakaan ole harmaan ystävä, varsinkaan, mitä lastenvaatteisiin tulee, mutta olin viime viikolla Eurokankaassa ja sillä näin ensin tuon vaaleanharmaan pallokankaan, joka kolahti. Mitään käyttövaatetta ei noin vaaleasta huvita tehdä, koska siinä näkyvät kaikki tahrat sitten niin helposti. Kaveriksi löysin harmaata nalle-trikoota. Niistä tulikin sitten ihan kivat yöpuvut ja tuurilla löytyi vielä tummanharmaata velouria palalaarista ja siitä sai vielä ommeltua puseroon nalle-applikaation. Kuvissa vaatteet näyttävät vähän tummilta, mutta eivät oikeasti ole ihan noin synkän väriset. Ensin ajattelin, että laittaisin vaatteisiin jotkut iloisen väriset resorit, mutta sitten tulin siihen tulokseen, että yksinkertainen on kaunista ja laitoin sävyihin sopivan tummanharmaan resorin.

Pyjamat:
Kaava: Ottobre 6/09

Kankaat: Eurokangas palalaari

Resori: Jättirätti


Tässä vielä vanha kuva yhdestä neule-tuunauskokeilusta. Miesten neuleesta tuli Fannille pitkän mallinen kukkaneule, jota voi pitää leggareiden kanssa. Eteen applikoin kukkasia erilaisita pallokankaista. Jotenkaan tuo ei ihan kolahtanut, mutta kun puin sen tytölle päälle ensimmäistä kertaa, niin ihan hyvän mallinenhan se sitten olikin. Vielä se on reilu, mutta menee sitten keväämmällä!


Mukavaa viikonloppua teille kaikille!!!
Ilona

9 kommenttia:

  1. Wautsi! Aivan mahtavia! Tuo koirakangas on syötävän suloista!

    VastaaPoista
  2. Aivan ihania yöppäreitä!! Ja suloinen neuletunika. :)

    VastaaPoista
  3. Ihania! Musta noi harmaan yhdistelmät on kauniita, yksinkertainen aplikointi ja harmoniset värisävyt. Ja tunikassa ihanat värit, tykkään kovasti vihreän ja punaisen yhdistelmästä!

    VastaaPoista
  4. Kivoja ompeluksia. Yöpukuja olisi minullakin todo-listalla.

    VastaaPoista
  5. Olet taas tehnyt niiiin ihanat pyjamatkin, että...Vautsi vau!

    VastaaPoista
  6. Kivannäköiset pyjamat ja suloinen aplikointi!

    VastaaPoista
  7. Ihanat yöpuvut ja suloiset aplikoinnit :) hienosti sopii nuo harmaan sävyt yhteen, eikä mielestäni näytä ollenkaan synkältä.

    VastaaPoista
  8. Itsekin yllätyin kuinka kiva eri harmaiden yhdistelmä on:)

    VastaaPoista
  9. voi kuinka kauniit nallepaidat!! :)

    VastaaPoista