tiistai 22. joulukuuta 2009

Yksi joululahja

Syksyllä olin ajatellut ommella joululahjoja, mutta sitten aika tuntui vaan häviävän.. Siispä päätin, etten tee yhtäkään joululahjaa, mutta sitten kuitenkin viime metreillä iski inspis:) Kummipojalle ja hänen pikkuveljelleen tuli ommeltua tähti-oloasut. Mustavalkoiseen velouriin yhdistin tummanhiilenharmaasta velourista housut, pehmensi tuota väriyhdistelmää kivasti. Applikoinniksi valitsin tuon tähden kun ajattelin, että se on tuollainen neutraali kuvio. Väriä tuli sitten tuosta keltaisesta. Värit eivät kuvissa ole ihan kohdallaan, mutta luonnossa oikein raikas yhdistelmä:)

En ole koskaan ennen ommellut vaatteita muille kuin oman perheen jäsenille, joten saa nähdä, ovatko yhtään mieluiset... Nyt olisi ollut kiva, kun olisi ollut se peitetikkikone, niin olisi noista kaksoistikkauksistakin tullut vähän siistimmät. Kone on kyllä tarkoitus hankkia, mutta menee suosiolla ensi vuoden puolelle.


Raitavelour ja harmaa velour: Eurokangas Keltainen velour: Minvilla Keltainen resori: Myllymuksut Harmaa resori: Jättirätti Kaavat: Ottobre

Sitten oli vielä pakko lisätä kuva lauantain Eurokangas-löydöistä. Palalaarista löytyi ihania joustofroteita:


Tässäkään kuvassa värit eivät yhtään tule oikeuksiinsa. Vihreä ja keltainen ovat todellisuudessa oikein kirkkaan värisiä ja sopivat molemmat mainiosti Sampsukan Huhuu-pöllöjoustikseen:)

Siivous on vaan vieläkin kesken, kun ei se noiden pienten lasten kanssa ole niin yksinkertaista... No, yritys on kuitenkin hyvä:)

Toivotan kaikille varmuudeksi hyvää joulua, jollen enää huomenna postaile:)
Ilona


6 kommenttia:

  1. Kivat tähtiasut! Minunkin piti eilen kesken siivoilujen kaivaa ompelukone esiin, kun oli aivan pakko vielä saada uusi joululiina pöydälle...

    Siivoilut jatkuvat edelleen (ehkä niitäkin jatketaan sitten joulun jälkeen...).

    Oikein hyvää joulua Sinulle!

    VastaaPoista
  2. Voi mitä kivoja löytöjä sinullakin! Sitten aina tulee mentyä eikä itse löydä...mulle myyjä sanoi, että pinkit ja siniset menee ekana joustofroteista. Vaikea uskoa, kun ikinä ei löydä noita retrovärejä, ne varmaan menee ekana kyllä!

    VastaaPoista
  3. Todella hienot nuo tähtisetit! Tykkään tuosta raidallisen ja yksivärisen yhdistelmästä!

    VastaaPoista
  4. Ihanat asut ja varmasti mieleiset. Meilläkin on jo siivoiltu mutta kummasti ne tavarat ei pysy järjestyksessä:). Hyvää joulua.

    VastaaPoista
  5. Olen kerrassaan ihastunut tyyliisi, jolla yhdistelet aplikaatioiden värejä ja resoreja! Itse kovasti himoitsen saumuria, ja tulen varmasti "nappaamaan" muutamia ideoitasi omiin yritelmiini.. :)Olisiko sinun mahdollista laittaa aplikaatioista ns. vaihevaiheelta työvaiheet aplikaatioistasi?

    VastaaPoista
  6. Moi Anonyymi:) Saumuri on ihana, suosittelen lämpimästi. Voin yrittää ensi kerralla ottaa kuvat applikoinnin työvaiheista.

    VastaaPoista