sunnuntai 1. maaliskuuta 2009

Pumpulia ja pellavaa...

Tämä blogi-ajatus alkoi muhia mielessäni jo vuosi sitten. Viime kesänä sitten tutustuin Blogspotiin, kirjauduin ja rupesin hahmottelemaan tätä blogiani. Nimikin muuttui vielä ihan viime metreillä...

Nyt tuntuu, että elämässä alkaa pikkuhiljaa olla aikaa tähän blogeiluun, kun lapset ovat hiukan kasvaneet ohi tuon kiireisimmän vauvaiän. Eipä se elämä taaperoidenkaan (3v. ja 1v.10kk) kanssa mitään lepoa ole, mutta nyt löytyy heilläkin jo vähän yhteisiä leikkejä, niin saa äitikin sitten välillä istahtaa teekupposen ja koneen ääreen.

Blogin nimen "pumpuli" kuvaa kaikkia niitä unelmia ja haaveita, joita elämään mahtuu. "Pellavaa" taas kuvaa sitä arjen karheutta, joka kuitenkin on niin kaunista. Toisaalta nimi viittaa myös rakkaaseen ompeluharrastukseeni, puuvillaan ja pellavaan...

Olen tähän asti ollut lähinnä kurkkijana täällä suuressa blogiviidakossa ja ihaillen seurannut monen kirjoittajan ihania koteja ja sisustusratkaisuja. Itse haaveilen siististä kodista, mutta se ei tunnu meillä toteutuvan kuin korkeintaan huone kerrallaan. Yhden nurkan kun saa siivottua, niin johan lasten leikit siirtyvät sinne alta aikayksikön. Unelmoin myös ompeluhuoneesta tai edes ompelunurkasta, johon kaikki kankaani ja tarvikkeeni mahtuisivat... ja jossa Singeriini ei tungettaisi pikkusotureita ja barbin kampoja... Mutta arjen iloista pääsen kuitenkin kotiäitinä nauttimaan päivittäin ja se onkin elämässä tärkeintä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti