keskiviikko 8. huhtikuuta 2009

Pikku-kokeille

Lupasin lapsille, että he saavat uuden hellan. Heillä on ollut leikeissään minun vanha muovinen 80-luvun leikkiuuni, jossa ei luukkukaan enää pysy kiinni... Olin netistä katsellut Onnimannin (vankilan myymälä) sivuilta valkoista hellaa, joka siis myös miellytti minun silmääni:) Lelukauppojen hellat kun ovat aina sellaisia riemunkirjavia. Muistelin kyseisen hellan olleen hinnaltaan siinä 40 euron paikkeilla, mutta päätin varmistaa asian vielä puhelimitse. Meinasin pyllylleni lennähtää, kun hinta olikin 90€! Tällä hetkellä tuo hinta tuntui kukkarolleni liian hurjalta, vaikka hella olikin ihan kaunis ja toki käsityönä valmistettu.

Mutta luvattu, mikä luvattu... Mieleeni kuitenkin muistui pieni vanha hella, jonka olin nähnyt sivusilmällä pienessä antiikkiliikkeessä Ruskolla. Siispä sinne ja siellähän se vielä oli! Hintakin oli reilusti alle puolen Onnimannin hellan hinnasta. Ja koska rakastan wanhoja esineitä, oli tämä minusta lopulta paljon mieluisampi kuin uutuuttaan kiiltelevä. Lapset tosin saattaisivat tästä olla eri mieltä...

Vielä pitää jynssätä hella puhtaaksi ja laittaa sisäpuolelle uudet hyllypaperit ja pitsit. Lisäksi tässä hellassa on erikoisuutena sisäpuolella kulkevat sähköt! Paristo tosin on varmasti kulunut loppuun ja lamppukin saattaa olla rikki, joten en tiedä toimiiko, sen saa tuttu sähkömies tarkistaa. Mutta ilmeisesti on toiminut niin, että kun hellan nappia vääntää, syttyy merkkivalo palamaan. Jos sen saisi (paloturvallisesti) toimimaan, olisi se piste i:n päälle!

1 kommentti:

  1. Tosi hieno hella, ja kiitos kaapista ja vierailustasi blogissani. :)

    VastaaPoista