torstai 12. marraskuuta 2009

Tilanraivausta ja jotain pientä piristystä...

Kuluneella viikolla olen yrittänyt järjestellä kaappeihin tilaa, jotta mahtuisimme asumaan täällä kolmiossamme vielä senkin jälkeen kun "kolmonen" syntyy... Homma on hidasta ja tuntuu toivottomalta. Mies kun on tuollainen "keräilijäluonne", eikä haluaisi luopua mistään. Toisaalta minun kangasholisminikin on riistäytynyt käsistä:) Kyllästyinkin kaappien järjestelyyn ja laitoin sinne tänne vähän uusia juttuja mieltä piristämään. Nuo vanhat valkoiset puukengät löytyivät kirpparilta 2,50 eurolla. Pääsivät tuonne makuuhuoneen hyllylle somisteeksi.

Tämä naulakko on jo pidemmän aikaa ollut makuuhuoneemme seinällä. Huusin sen huuto.netistä 12 eurolla. Siinä on nuo ihanat lankakoukut, joista pidän kovasti, mutta joita ei juuri mistään vanhoina tunnu löytyvän. Koukuissa roikkuu pari vanhaa avainta, numerokyltti, joka on Rouva Romun käsialaa, sekä vanhat mamelukit. Ne ovat kuuluneet isäni isoisän siskolle, eli ovat reippaasti yli 100 vuotta vanhat. Eipä esiäiti varmaan arvannut, että hänen kalsarinsa joskus roikkuisivat kaiken kansan nähtävänä seinällä:) Pöksyt ovat vähän ryppyiset, kun en ole ehtinyt silittää...

Niinikään makuuhuoneeseen pääsivät vihdoinkin paikalleen Idyllin Marian kauniit taulut. Teimme kesällä Marian kanssa vähän vaihtureita ja siitä asti olen odottanut, että mies ottaisi poran kauniiseen käteen... Kuva on onnettoman huono, kun tuota luonnonvaloa on tähän vuodenaikaan niin heikosti...

Tässä vähän parempi kuva keskimmäisestä taulusta.

Meillä on pimeä eteinen, koska sinne ei juuri mistään eksy luonnonvaloa. Lipaston päällä oli aiemmin tummansävyinen taulu, joka pimensi kapeaa käytävää entisestään. Siispä taulu pois, parvekkeelta vanha ikkunanpoka seinälle ja lisäksi kaikenlaista pikkusälää koristeeksi.

Laatikosta kaivoin esiin mm. isäni isoäidin vanhat "pullonpohjasilmälasit", nekin ovat jo reippaasti yli 100 vuotta vanhat. Se pahvinen läpyskä niiden takana on silmälasikotelo:)

Kynttelikkö löytyi viime viikonlopun kirppisreissulta, kynttilöitä en vielä olekaan ehtinyt ostamaan...

Hopeisen Madonna-riipuksen olen saanut ristiäislahjaksi sukulaisiltani Kreikasta. Olin senkin jotenkin vaan unohtanut korulippaaseen, mutta nyt oli ihan kiva saada sekin näkyville. Se on vuosien saatossa kauniisti tummunutkin.

Vähän valojakin on tullut laiteltua. Tässä meidän "joulukuusi" eli sypressi, joka valaisee parveketta pimeillä ilmoilla (täällä kun ei vielä lunta näy). Siitä tulee muuten myös tunnelmallinen havun tuoksu parvekkeelle.

Mukavaa loppuviikkoa!
Ilona

7 kommenttia:

  1. Nättiä on :) Puukkarit on tosi kivat!

    VastaaPoista
  2. Jos te kolmiossa asutte kohta kolmen lapsen kanssa, niin ihania sisustusjuttuja saat silti kotiinne mahtumaan! Ei meillä vaan... ;)

    VastaaPoista
  3. Heips!
    Ajatella, olipas se hauskaa, jos omatkin alkkarit olisi yhtä hienot, että ne voisi joku joskus 100 vuoden päästä laittaa kauniisti esille:) Ei taida tämä nykymuoti kuitenkaan olla yhtä tyylikästä. Nuo on tosi suloiset!

    VastaaPoista
  4. Meiju, et arvaakaan mitä kaikkea jää noiden kuvien ulkopuolelle... Sisustusjutut rajoittuvat pääasiassa hyllyjen päälle ja seinille, jonne ei muutakaan voi laittaa:)

    Anu, sama minulla kävi mielessä...

    VastaaPoista